Tämä artikkeli käsittelee kirjainta. Muita merkityksiä on sivulla Alfa (täsmennyssivu). Tänne ohjaavan sanan ”Alpha” muita merkityksiä on sivulla Alpha (täsmennyssivu).
Alfa on kehittynyt foinikialaisen kirjaimiston kirjaimesta (alf tai tarkemmin translitteroitunaʾalf), joka ei tosin äänteellisesti edustanut vokaalia vaan kreikkalaisille vierasta glottaaliklusiilia[ʔ]. Kirjaimen alkuperäinen muoto ilmeisesti kuvasti härän päätä, jonka kaksi sarvea osoittivat oikealle tai yläviistoon; kreikkalainen suuraakkonen Α on kuitenkin kääntynyt ylösalaisin, niin että ”sarvet” osoittavat alaspäin.[2] Muodoltaan pyöreähkö kreikkalainen pienaakkonen α puolestaan muistuttaa silmukkaa, jonka päät risteävät kirjaimen oikealla sivulla.
Variantteja
Arkaaisissa kirjaimistoissa alfa oli usein vielä ”kyljellään” foinikialaisen esikuvan tavoin. Myöhemmin se kääntyi nykyiseen asentoon.[3] Alfa oli käytössä kaikissa paikallisissa kreikkalaisissa kirjaimistoissa, ja sen muoto oli niissä kaikissa suhteellisen samanlainen ja muistutti jo paljon kirjaimen nykyistä muotoa.[4]
Epigrafisissa lähteissä alfasta esiintyy muun muassa seuraavanlaisia variantteja:[5]
Latinalainen alfa
Kansainväliseen foneettiseen kirjaimistoon (IPA) sisältyy erikseen niin sanottu latinalainen alfa ɑ, joka muistuttaa kreikkalaista pienaakkosta, mutta tapaa olla oikealta sivultaan suoralinjaisempi (joissain kirjasinlajeissa tai -leikkauksissa ja etenkin käsin kirjoitettaessa myös latinalainen pienaakkonen a saattaa näyttää samalta kuin latinalainen alfa, mutta usein pienaakkosessa a silmukkaosa on pienempi ja oikealta sivulta sen yläpuolelle kurottuu kaari). Foneettisessa kirjoituksessa latinalaisella alfalla merkitään laveaa väljää takavokaalia, jota suomen oikeinkirjoituksessa lähinnä vastaa a-kirjain. Latinalainen ylösalainen alfa ɒ puolestaan merkitsee vastaavanlaista mutta lavean sijasta pyöreänä ääntyvää vokaalia.
Kummastakin foneettisesta kirjaimesta on lisäksi kehitetty suuraakkonen, joka on muodoltaan kuin isonnettu pienaakkonen. Suuraakkosia ei tarvita foneettisessa kirjoituksessa, mutta niitä voidaan käyttää pienaakkosten ohella eräiden kielten oikeinkirjoituksessa.
Alfaa käytetään usein merkitsemään ensimmäistä tai merkityksellisintä.
Etenkin kristillisessä kuvakielessä alfa tarkoittaa alkua osana iankaikkisuuden tai täydellisyyden symboliikkaa: alfa ja oomega = aa ja oo = alku ja loppu; viittaa Ilmestyskirjaan.[6] Nykykielessä ilmauksella A ja O tavallisesti tarkoitetaan puheena olevan asian keskeisintä tai olennaisinta puolta.[2]
Tietokoneohjelmien kehityksessä alfavaihe on kehityksen hyvin varhainen vaihe, jossa ohjelma saattaa olla hyvinkin epävakaa. Alfavaiheen ohjelmaversiota kutsutaan alfaversioksi.
↑ abKiilunen, Jarmo & Nikki, Nina: Alfasta oomegaan. Uuden testamentin kreikan tukipaketti, s. 124–127. (Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 103) Helsinki: Suomen eksegeettinen seura, 2013. ISBN 978-951-9217-58-1
↑ abKorpela, Jukka K.: Kirjainten tarinoita (PDF) jkorpela.fi. 18.1.2010. Viitattu 31.10.2011.
↑Voutiras, E.: ”The introduction of the alphabet”. Teoksessa Christidis, A.-F. (toim.): A History of Ancient Greek. From the Beginnings to Late Antiquity, s. 267. Cambridge University Press, 2007. ISBN 978-0-521-83307-3
↑Karali, M.: ”Writing systems”. Teoksessa Christidis, A.-F. (toim.): A History of Ancient Greek. From the Beginnings to Late Antiquity, s. 204–205. Cambridge University Press, 2007. ISBN 978-0-521-83307-3
↑Ancient Greek letter formsPoinikastas. Centre for the Study of Ancient Documents, University of Oxford. Viitattu 15.12018.
↑Ilm. 1:8: ”’Minä olen Α ja O, alku ja loppu’ sanoo Herra Jumala, hän joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias”.
↑Greek and Coptic (PDF) The Unicode Standard. 1991–2010. Viitattu 9.7.2011. (englanniksi)
