|
Antimoni
_1_(17338484405).jpg)  Antimoni on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Sb (lat. stibium) ja järjestysluku 51. Antimoni luokitellaan usein puolimetalliksi, sillä se on muutoin metallin kaltainen ja muistuttaa erityisesti lyijyä, mutta johtaa huonosti sähköä.[2] Se on hopeanhohtoinen kova ja hauras aine. Sen sulamispiste on 630 °C ja kiehumispiste 1 635 °C.[3] Sen erikoinen ominaisuus on, että se laajenee jähmettyessään.[2] HistoriaAntimoni tunnettiin jo esihistoriallisena aikana. Egyptistä on löydetty 5. ja 6. dynastian aikaisia (noin 2400–2300 eaa.) antimonilla päällystettyjä astioita, ja myös Mesopotamiasta on löydetty lähes yhtä vanhoja antimonista valmistettuja esineitä. Jo varhain tunnettiin myös luonnossa esiintyvä antimonihohde (Sb2S3) eli stibniitti, jota itämaiden naiset käyttivät kulmakarvojen maalaamiseen, jotta silmät näyttäisivät suuremmilta.[4] Antimonin vanha nimi on stibium, josta myös sen kemiallinen merkki Sb on peräisin. Nykyinen nimi antimoni (anti-monakhos – munkkia vastaan, munkin myrkky) on perimätiedon mukaan saanut alkunsa 1400-luvulla tapauksesta, joissa erfurtilainen munkki Basil Valentine myrkytti useita virkaveljiään antimonilla.[4] Myrkyllisyydestään huolimatta antimonia ja sen yhdisteitä on aikoinaan käytetty lääkeaineina, mutta tällöin ne saattoivat aiheuttaa myös kuolemantapauksia. Muun muassa Mozartin on epäilty kuolleen kaliumantimonyylitartraatin eli oksennusviinikiven aiheuttamaan myrkytykseen.[2] Keskiajalla antimonia käytettiin jopa vatsalääkkeenä. Silloin ummetuksesta kärsivät ottivat noin herneen kokoisen antimonipillerin, ja vatsa tyhjentyi nopeasti. Pilleri otettiin ulosteesta uudelleen käytettäväksi.[2] IsotoopitAntimoni esiintyy luonnossa kahtena stabiilina isotooppina, 121Sb ja 123Sb, joiden esiintyvyydet ovat lähes samat.[5] Antimonin radioisotooppeja tunnetaan 34 ja niiden massaluvut vaihtelevat välillä 104–139. Pitkäikäisin radioisotooppi on vuonna 1951 löydetty 125Sb, jonka puoliintumisaika on 2,76 vuotta. Isotoopit, jotka ovat keveämpiä kuin pysyvä 123Sb, hajoavat yleensä β+-hajoamisella ja raskaammat β−-hajoamisella, mutta tästä on joitain poikkeuksia.[6] KäyttöAntimoni on käytössä lyijy- ja tinametalliseoksissa kovuuden lisäämiseen (laakerit ja kirjapainolaatat). Puhtaana antimonia käytetään infrapunailmaisimissa ja diodeissa. Antimonitrisulfidia on tulitikkujen sytytysmassassa, nalleissa ja väriaineena. Antimonitrioksidia lisätään muoveihin palamista hidastavaksi kemikaaliksi. Palon sattuessa se reagoi palavan aineen kanssa muodostaen tahmean kerroksen, joka tukahduttaa liekit.[2] Käyttöturvallisuus ja myrkyllisyysAntimoni ja sen yhdisteet ovat toisen luokan myrkkyjä. Akuutti myrkytys muistuttaa arseenimyrkytystä, ja sen hoito on samanlaista.[7] Hienojakoinen antimoni on myrkyllisempää kuin useimmat antimoniyhdisteet.[7] Pieninä annoksina oireina on päänsärkyä, väsymystä ja masentuneisuutta. Suuret annokset aiheuttavat voimakasta ja taajaa oksentelua ja kuoleman muutamassa päivässä. Antimonin aiheuttamat myrkytykset ovat teollisuudessa harvinaisia.[7] Antimoniyhdisteistä stibiini (SbH3) on huomattavan myrkyllistä. Se vaikuttaa keskushermostoon ja aiheuttaa akuuttia hemolyysia. Kuolemaan riittää 0,01 %:n pitoisuus ilmassa.[7] Merkittävimmät esiintymisalueetLähteetViitteet
Aiheesta muualla Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antimoni.
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
