|
Arthur PennArthur Hiller Penn (27. syyskuuta 1922 Philadelphia[1] – 28. syyskuuta 2010 New York) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja. Hänen laajan tuotantonsa kuuluisimmaksi teokseksi on muodostunut Bonnie ja Clyde (1967). Philadelphiassa Pennsylvaniassa syntyneen Pennin muuta tuotantoa edustavat muiden muassa Ihmeidentekijä (1962), Kauhu (1965), Armottomat (1965), Alicen ravintola (1969) ja Pieni suuri mies (1970). Hän jatkoi uraansa vanhoille päivilleen saakka. YksityiselämäPenn oli vuodesta 1955 naimisissa Peggy Maurerin kanssa, ja hänellä on kaksi lasta. Hän oli ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi vuosina 1963, 1968 ja 1970. Valokuvaaja Irving Penn (1917–2009) oli Arthur Pennin veli.[2] Arthur Penn kuoli 28. syyskuuta 2010 sydänhalvaukseen 88-vuotiaana.[3] TuotantoPenn työskenteli nuoruudessaan puhenäytelmissä esiintyjänä ja teknikkona. Toisen maailmansodan jälkeen hän hankki näyttelijäntaitoja New Yorkin Actors Studiossa. Hän sai vuonna 1951 kiinnityksen NBC-televisioyhtiöön, jossa hän television kultakaudella toimi suorien suurten viihdelähetysten ohjaajana. Ensimmäisen elokuvaohjauksensa hän teki vuonna 1958. Pennin vuoden 1962 elokuva Ihmeidentekijä kuvasi kuurosokean kirjailijan Helen Kellerin elämänvaiheita. Vuoden 1964 elokuva Mickey One (pääosassa Warren Beatty) poikkesi selvästi Hollywoodin valtavirrasta, sillä Penn pyrki tekemään siihen vertauskuvallisen matkan kiirastulen läpi. Vasta seuraava elokuva Armottomat (pääosassa Marlon Brando) toi esille Pennin tavaramerkiksi muodostuneen fyysisen todentunnun. Se tuli täysinäisesti esille seuraavassa, vuoden 1967 filmissä Bonnie ja Clyde (pääosissa Warren Beatty ja Faye Dunaway).[1] Monien Pennin elokuvien sankarit ja sankarittaret ovat yhteiskunnasta vieraantuneita kapinallisia. Tämän hän itse katsoi johtuvan varhaislapsuudessaan tapahtuneesta vanhempien avioerosta. Penn oli ensimmäisiä ohjaajia, jotka luopuivat Hollywood-studioiden selkeään moraaliin perustuneesta ideologiasta. Bonnie ja Clyde osoitti auktoriteettien vastaisen kapinan ilon ja rappion. Samalla elokuvaväkivalta sai realistisemman sävyn.[1] Lähteet
Aiheesta muualla
|
