Ennio Morricone
Ennio Morricone (10. marraskuuta 1928 Rooma, Italia[1] – 6. heinäkuuta 2020 Rooma[2]) oli italialainen trumpetisti ja säveltäjä, joka tunnetaan erityisesti yli 500 elokuvaan säveltämästään musiikista. Tunnetuimmat sävellyksensä hän teki Sergio Leonen 1960-luvulla ohjaamiin spagettiwesterneihin.[3] Elämä ja uraMorricone syntyi Roomassa 10. marraskuuta 1928. Hänen isänsä oli trumpetinsoittaja, joka soitti jazzia ja oopperaa, ja joskus elokuvamusiikkia. Nuorena Morricone opiskeli musiikkia roomalaisessa Santa Cecilia -konservatoriossa. Hän alkoi kirjoittaa televisiomusiikkia vuonna 1960, ja hänen ensimmäinen elokuvatyönsä oli Kourallinen dollareita (1964). Sitä seurasivat elokuvasarjan jatko-osat ja niiden jälkeen satoja muitakin elokuvia. Vuonna 1984 Morricone perusti Institute of Research for Musical Theatre (IRTEM) -instituutin.[4] Morricone oli naimisissa Maria Travian kanssa 13. lokakuuta 1956 lähtien. Heillä on neljä lasta, kolme poikaa ja yksi tytär. Morricone kuoli heinäkuussa 2020 tapaturman seurauksena. Hän oli kaatunut muutama päivä aiemmin ja katkaisut reisiluunsa.[5] TunnustuksetMorriconelle luovutettiin kunnia-Oscar elämäntyöstä Oscar-gaalassa 2007. Yhdeksän vuotta myöhemmin vuoden 2016 gaalassa hänet palkittiin The Hateful Eight -elokuvasta parhaan musiikin Oscarilla. Hän oli ollut aiemmin viidesti Oscar-ehdokkaana, ensimmäisen kerran elokuvasta Onnellisten aika (1978).[6] Palkitsemisen aikaan 87-vuotias Morricone oli iäkkäin Oscar-palkittu, jos kunniapalkintoja ei lasketa.[7] Morricone sai urallaan myös muun muassa kuusi Bafta-palkintoa, kolme Golden Globea ja yhden Grammy-palkinnon.[8] Elokuvasävellyksiä
Lähteet
Kirjallisuutta
Elokuvia
Aiheesta muualla
|