Idlibin maakunta
Idlib (arab. مُحافظة ادلب, Muḥāfaẓat Idlib) on yksi Syyrian neljästätoista maakunnasta. Se sijaitsee maan luoteisosassa. Maakunnan pinta-ala on 6 097 neliökilometriä. Maakunnan pääkaupunki on Idlib.[1] Vuoden 2011 tammikuussa, ennen Syyrian sisällissotaa, maakunnan väkiluvuksi kirjattiin 2,072 miljoonaa. Saman vuoden lopussa, kun sota oli jo meneillään, väkiluvun arvioitiin pudonneen jo yli puolella miljoonalla noin 1,501 miljoonaan.[2] Maakunta rajoittuu idässä Aleppon, etelässä ja lounaassa Haman, lännessä Latakian maakuntaan sekä pohjoisessa Turkkiin. Unescon maailmanperintökohteeksi julistetut Pohjois-Syyrian muinaiset kylät sijaitsevat pääosin Idlibin maakunnassa.[3] Toukokuussa 2015 islamistikapinallisryhmien liittouma Jaish al-Fatah kertoi vallanneensa lähes koko maakunnan ja kaikki sen tärkeimmät kaupungit.[4] Sittemmin esimerkiksi Idlibin kaupungin hallinta on keskittynyt Syyrian opposition sotilaalliselle järjestölle, Vapaan Syyrian armeijalle, joka onnistui häätämään Isisin ja muita ääri-islamistien joukkoja pois.[5] Lähteet
Aiheesta muualla
Syyrian maakunnat
|