Matti Salo kirjoitti elokuvasta lähes koko sivun mittaisen esseen Helsingin Sanomiin. Hän näki sen muunnelmana Fritz Langin mustan huumorin klassikosta Nainen ikkunassa (1944) ja kirjoitti sen olevan omat rajansa tunteva ja suhteellisuudentajuinen, ei mikään kesy tai turvallinen harjoitelma tai välityö. ”Aivan lopussa elokuva tohtii panna paljon peliin, asettautua alttiiksi koko edeltävän rakennelmansa romahtamiselle.”[8] Saman lehden Mikael Fränti ihasteli Scorsesen kykyä kuvata elämää laaja-alaisesti ja vivahteikkaasti ja hukuttaa huuto nauruun ja tuska iloon. ”Tätä elokuvaa ’lukee’ aivan kuin hyvää romaania, sillä se synnyttää jatkuvasti uusia mielleyhtymiä ja tajunnan kuvia.”[9]Video-oppaassa vuodelta 1994 elokuvalle annetaan lyhyt juonikuvaus ja neljä tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”erinomainen”[10].
