Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2014 pelattiin Brasiliassa. Ne olivat järjestyksessään 20. maailmanmestaruuskilpailut. Brasiliasta tuli näin viides maa, joka järjesti maailmanmestaruuskilpailut toisen kerran. Ensimmäisen kerran maa järjesti kilpailun vuonna 1950.
Kisaisännyys ratkesi 30. lokakuuta 2007 Sveitsissä, jonne myös Brasilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva oli saapunut vastaanottamaan tiedon. Brasilia oli kisojen ainoa hakijamaa.
Jo aikaisemmin oli päätetty, että vuoden 2014 jalkapallon MM-kilpailut pelataan Etelä-Amerikassa. Alun perin turnauksen isännyydestä olivat kiinnostuneet Argentiina, Brasilia ja Kolumbia.[3] Argentiina ei koskaan jättänyt virallista hakemusta, ja Kolumbia veti hakemuksensa huhtikuussa 2007.[4] Brasilian kisaisännyys varmistui 30. lokakuuta 2007.[5] Viimeksi Brasilia isännöi vuoden 1950 jalkapallon MM-kilpailuja.
Brasiliassa järjestettiin 15.–30. kesäkuuta 2013 maailmanmestaruuskilpailujen esiturnaus eli Maanosaliittojen cup 2013. Turnaukseen osallistuivat kaikkien maanosaliittojen mestarit, isäntämaa Brasilia sekä maailmanmestariEspanja. Koska Espanja oli myös hallitseva euroopanmestari, osallistui myös EM-kilpailuissa 2012 toiseksi sijoittunut Italia turnaukseen. Eteläamerikkalaiset ja eurooppalaiset joukkueet hallitsivat alkulohkoja, sillä Brasilia voitti lohkon A Italian ollessa toinen. B-lohkon voitti Espanja ennen Uruguayta. Loppuottelussa hallitseva mestari Brasilia löi Espanjan 3–0. Pronssiottelussa Italia voitti Uruguayn rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin brasilialainen Neymar.
Yhteensä 203 [6] jalkapallomaajoukkuetta karsi Brasilian MM-kilpailuihin. Paikkoja oli yhteensä 32, mutta isäntämaa Brasilia pääsi suoraan kilpailuihin, joten paikkoja oli jaossa 31. Ensimmäiset karsintaottelut pelattiin kesäkuussa 2011, ja marraskuussa 2013 olivat selvillä kaikki lopputurnaukseen osallistuvat joukkueet. Euroopan jalkapalloliiton joukkueille oli 13 paikkaa ja Afrikan viisi. Etelä-Amerikan liiton karsintojen neljä parasta pääsi suoraan turnaukseen, kun taas viides pelasi kaksiosaisen karsintaottelun Aasian liiton karsintojen viidettä vastaan. Myös Aasian liitosta pääsi neljä parasta joukkuetta suoraan lopputurnaukseen. Pohjois- ja Väli-Amerikan liitosta pääsi suoraan kolme joukkuetta lopputurnaukseen, ja näiden karsintojen neljäs pelasi karsintaottelun Oseanian liiton karsintojen voittajaa vastaan. Oseanian liitolla ei ollut yhtään suoraa lopputurnauspaikkaa.
Lopputurnaukseen selvinneet joukkueet
Oseanian liitosta ei selvinnyt yhtään joukkuetta lopputurnaukseen, koska Meksiko voitti jatkokarsinnoissa Uuden-Seelannin. Aasian liitosta kisoihin selvisi neljä joukkuetta, kun Uruguay voitti jatkokarsinnassa Jordanian. Kisoihin selvisi vain yksi ensikertalainen: Bosnia ja Hertsegovina.
FIFA-ranking ennen kilpailujen alkua (päivämäärä tarkentuu vuonna 2014).
Lohkoarvonta
Joukkueet jaettiin neljään koriin: ensimmäiseen koriin sijoitettiin isäntämaa Brasilia sekä seitsemän joukkuetta, joilla oli suurin FIFA-ranking lokakuussa 2013. Toiseen koriin sijoitettiin afrikkalaiset ja loput eteläamerikkalaiset joukkueet. Kolmanteen koriin sijoitettiin aasialaiset sekä pohjois- ja väliamerikkalaiset joukkueet. Neljänteen koriin sijoitettiin loput eurooppalaiset joukkueet. Jotta koreissa olisi sama määrä joukkueita, arvottiin korista neljä yksi joukkue koriin kaksi. Brasilia sijoitettiin suoraan lohkoon A. Jokaisesta muusta korista arvottiin yksi joukkue jokaiseen lohkoon. Tällöin yhdessä lohkossa ei voinut olla kahta joukkuetta samasta maanosaliitosta (pois lukien Eurooppa, josta voi olla kaksi joukkuetta samassa lohkossa)[7][8]
Lohkoarvonta suoritettiin Costa do SauipessaBahian osavaltiossa 6. joulukuuta kello 13:00 paikallista aikaa (kello 18:00 Suomen aikaa). Arvonnan suoritti uransa lopettaneita jalkapalloilijoita. Tilaisuuden alussa pidettiin hiljainen hetki edellisenä päivänä kuolleen Nelson Mandelan muistolle.[9][10]
FIFA julkaisi maaliskuussa 2013 listan, jossa oli 52 erotuomariehdokasta lopputurnaukseen. Erotuomareita on kaikista kuudesta maanosaliitosta.[11] Lopullinen 25 erotuomarin sekä heidän avustavien erotuomariensa lista julkaistiin tammikuussa 2014.[12]
Kisoissa nähtiin monia huomiota herättäneitä tuomarivirheitä:
Meksikon ja Kamerunin välisen ottelun kolumbialainen erotuomari Wilmar Roldán hylkäsi kaksi Meksikon maalia tuomitsemalla ne virheellisesti paitsioksi.lähde?
Uruguayn ja Italian välisessä ottelussa Uruguayn hyökkääjä Luis Suárez puraisi Italian puolustaja Giorgio Chielliniä olkapäähän, mutta selvisi ilman ulosajoa. Hän sai myöhemmin Fifalta neljän kuukauden kiellon kaikesta jalkapallotoiminnasta sekä yhdeksän ottelun kiellon edustaa Uruguayta. Lisäksi hän sai 100 000 Sveitsin frangin sakot.lähde?
Bosnia-Hertsegovinan ja Nigerian välisen ottelun erotuomari Peter O'Leary hylkäsi Bosnia-Hertsegovinan maalin paitsiona, vaikka hidastuksesta näki selvästi, ettei tilanne ollut paitsio. Nigeria voitti ottelun 1-0 ja täten pudotti Bosnia-Hertsegovinan jatkosta. O'Leary sai ottelun jälkeen jopa tappouhkauksia Bosnian faneilta.lähde?
Pronssiottelussa Alankomaiden ja Brasilian välillä ottelun algerialainen erotuomari Djamel Haimoudi vihelsi Hollannille rangaistuspotkun alkuminuuteilla, vaikka tilanteesta olisi kuulunut tulla vapaapotku. Brasilian puolustaja Thiago Silva selvisi keltaisella kortilla, vaikka tilanteesta olisi kuulunut tulla punainen kortti. Alankomaiden toisessa maalissa tilanne vaikutti paitsiolta, mutta tuomari hyväksyi kuitenkin maalin. Myöhemmin ottelussa Brasilian pelaaja Oscar sai varoituksen filmaamisesta, vaikka häneen kohdistui selvä rike ja Brasilian olisi pitänyt saada rangaistuspotku.lähde?
Uudistukset
MM-kilpailuissa 2014 esiteltiin kaksi uudistusta, joka helpottavat tuomarityöskentelyä. Heinäkuussa 2012 jalkapallon säännöistä päättävä elin IFAB hyväksyi maaliviivateknologian eli maalikameroiden käytön jalkapallossa. Saksalainen GoalControl toimii 14 kameran systeemillä (seitsemän kameraa kumpaakin maalia kohden), ja kun pallo ylittää maaliviivan, ilmoittaa se tuomarille siitä. Toinen uudistus oli vapaapotkusuihkeen, haihtuvan spraymaalin käyttö merkitsemään muurin ja pallon paikka vapaapotkuissa. Spraymaali haihtuu noin minuutin ruiskuttamisen jälkeen. Kumpaakin uudistusta kokeiltiin ennen MM-kilpailujen lopputurnausta muissa FIFA:n turnauksissa.[13][14][15]
Jos ilman lämpötila ylitti 32 astetta Wet Bulb Globe Temperature -indeksillä mitattuna, ottelujen aikana pidettiin juomatauot kummankin puoliajan 30. minuutin tienoilla. FIFA joutui ottamaan juomatauot käyttöön brasilialaisen oikeusistuimen vaatimuksesta.[16]
Turnauksessa mukana olevat joukkueet nimeävät 23 pelaajaa kokoonpanoonsa, joista kolmen on oltava maalivahteja. Joukkueiden lopullisen kokoonpanon pitää olla vahvistettuna viimeistään 10 päivää ennen turnauksen alkamista. Loukkaantumisten sattuessa joukkueilla on aikaa korvata loukkaantunut pelaaja 24 tuntia ennen ensimmäisen pelinsä alkua asti.[17]
MM-kilpailujen virallinen maskotti on brasilialaista vyötiäislajia (Tolypeutes tricinctus) esittävä Fuleco. Fulecon nimi tulee sanojen futebol ja ecologia yhdistelmästä.
Pelipallo
Vuoden 2014 kisojen virallinen pelipallo on Brazuca. Sana Brazuca on puhekieltä ja tarkoittaa brasilialaista elämäntapaa ja -iloa. Pallon runsas värimaailma ja varsinkin raidat on lainattu suosituista brasilialaisista onnenrannekkeista.
Tunnusmusiikki
Kisojen virallinen tunnuskappale on Pitbullin, Jennifer Lopezin ja brasilialaisen laulajan Claudia Leitten kappale "We Are One (Ole Ola)", joka julkaistiin 8. huhtikuuta 2014. Kisojen virallisella albumilla, nimeltään 2014 World Cup, monet kuuluisat laulajat esittävät oman Brasilian 2014 kisoihin liittyvän kappaleensa. Muita levyllä esiintyviä artisteja ovat muun muassa Ricky Martin, jonka kappale "Vida" julkaistiin levyn toisena singlenä 22. huhtikuuta 2014, Adelén kappaleellaan "Olé", joka julkaistiin neljäntenä singlenä 12. toukokuuta 2014 ja Shakira muokatulla versiolla kappaleestaan "Dare (La La La)", joka kantaa nimeä "La La La (Brasil 2014)" ja saavutti suuren suosion heti julkaisustaan, 27. toukokuuta lähtien.
Pudotuspelit pelataan aina ratkaisuun saakka. Ottelun ollessa tasan varsinaisen peliajan (mahdollisine lisäaikoineen) päättyessä, pelataan 2 × 15 minuutin jatkoaika, joka pelataan kokonaan riippumatta syntyykö maaleja vai ei. Kultainen maali -sääntö ei ole käytössä. Mikäli peli on tasan jatkoajan jälkeen, suoritetaan jatkoonpääsystä, tai mitaliotteluissa lopullisesta sijoituksesta rangaistuspotkukilpailu.
Suomessa televisioinnista vastaa Yleisradio. Kisoista kuvataan kolme ottelua 4K-resoluutiolla. Ylen Areena-palvelussa voi suoran lähetyksen lisäksi peliä seurata myös lintuperspektiivikamerasta ja kahta pelaajaa seuraavista kameroista.