Kaisa Hiilelä
Amanda Katariina (Kaisa) Hiilelä (vuoteen 1936 Hildén, 23. lokakuuta 1891 Lempäälä – 4. huhtikuuta 1977 Tampere) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1930–1958.[1] ElämäHiilelän vanhemmat olivat muonarenki Johan Kustaa Hildén (1853-1932) ja Johanna Paunu (1859-1938). Yhdeksänlapsisen perheen viidentenä lapsena syntynyt Hiilelä kävi kansakoulun ja työskenteli kotiapulaisena, kunnes sai paikan Finlaysonin kutomosta Tampereelta vuonna 1907. Myöhemmin Hiilelä työskenteli Tampereen työväenyhdistyksen rahastonhoitajana 1916–1919 sekä Suomen Paperiteollisuustyöväen Liiton taloudenhoitajana ja liittosihteerinä 1920–1946.[1][2] Vuonna 1908 sosialidemokraattiseen puolueeseen liittynyt Hiilelä valittiin kansanedustajaksi 1930. Eduskunnassa hän keskittyi lasten ja naisten aseman parantamiseen sekä tasa-arvokysymyksiin. Hiilelä toimi presidentin valitsijamiehenä vuosina 1931, 1950 ja 1956. Hän oli myös Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen sekä toimi muun muassa Takon kartonkitehtaan ammattiosaston puheenjohtajana 1920-30-luvuilla.[1][3] Tampereen työväentalossa on esillä Hugo Ehon vuonna 1951 maalaama Hiilelän muotokuva.[4] PerheKaisa Hiilelällä oli adoptiotytär.[4] Hänen sisarensa oli kansanedustaja Iida Vihuri.[5] Opetusministeri Reino Oittinen oli heidän sisarenpoikansa.[6] Lähteet
Sosialidemokraattien kansanedustajat |