Kiefer Sutherland
Kiefer William Frederick Dempsey George Rufus Sutherland (s. 21. joulukuuta 1966) on kanadalainen elokuva- ja televisionäyttelijä. Hän on esiintynyt monissa Hollywood-elokuvissa, kuten Stand by Me – viimeinen kesä, The Lost Boys, Kunnian miehiä, Phone Booth ja The Sentinel – salaliitto, mutta hänen tunnetuin roolihahmonsa lienee CTU-agentti Jack Bauer yhdysvaltalaisen FOX-televisiokanavan televisiosarjassa 24. Hän on myös ollut ääninäyttelijänä pelisarjan Metal Gear Solid peleissä. LapsuusKiefer Sutherland syntyi Lontoossa tunnettujen kanadalaisnäyttelijöiden Donald Sutherlandin ja Shirley Douglasin perheeseen. Hän syntyi seitsemän minuuttia aikaisemmin kuin kaksossisarensa Rachel. Kiefer Sutherland on äitinsä puolelta vaikutusvaltaisen kanadalaisen poliitikon Tommy Douglasin lapsenlapsi.lähde? Vaikka Sutherland syntyi Yhdistyneessä kuningaskunnassa, hän vietti ensimmäiset elinvuotensa Los Angelesissa Yhdysvalloissa. Kun Donald Sutherland ja Shirley Douglas erosivat vuonna 1970, neljävuotias Sutherland muutti äitinsä kanssa vanhempiensa kotimaahan Kanadaan. Hän varttui ja opiskeli Torontossa, ja 15-vuotiaana hän kiinnostui ensimmäistä kertaa näyttelijäntyöstä. UraKiefer Sutherlandin näyttelijädebyytti tapahtui vuoden 1983 draamakomediassa Pimeää rahaa, jossa hänellä oli sivuosarooli Bill-nimisenä hahmona. Hänen isänsä Donald esiintyi samassa elokuvassa, ja myöhemmin Kiefer Sutherland esiintyi isänsä kanssa myös vuoden 1996 jännityselokuvassa On aika tappaa. Sutherlandin läpimurto elokuva-alalla oli kuitenkin Ace Merrillin rooli vuoden 1986 menestyselokuvassa Stand by Me – viimeinen kesä. Sutherlandin kuuluisin roolihahmo on jännityssarja 24:n agentti Jack Bauer, jonka esittäjänä hän voitti Golden Globen vuonna 2002 ja myöhemmin Emmy-palkinnon vuonna 2006. Hän on myös toiminut Bauerin ääninäyttelijänä sarjaan pohjautuvassa videopelissä 24: The Game sekä animaatiosarja Simpsonien 400:nnessä juhlajaksossa 24 minuuttia, jonka juoni on pitkälti parodia 24:stä. Koska monissa 24:n jaksoissa Bauer kiduttaa terroristeiksi epäiltyjä hahmoja, Sutherland matkusti vuonna 2007 West Pointin sotilasakatemiaan ja piti akatemian kadeteille puheen, jossa hän kehotti heitä välttämään ihmisten kiduttamista.[1] Vaikka Bauerin roolilla onkin ollut suuri merkitys Sutherlandin näyttelijänuralle, Sutherland itse on ehdottanut sarjan käsikirjoittajille Bauerin tappamista.[2] Keväällä 2006 Sutherland solmi kolmen lisävuoden jatkosopimuksen Bauerin roolin jatkamisesta 24:ssä. Medialähteiden mukaan sopimuksen arvo oli 40 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli 34 miljoonaa euroa, mikä teki Sutherlandistä tuolloin yhden parhaiten palkatun televisionäyttelijän.[3] YksityiselämäSutherland on ollut kahdesti naimisissa. Ensimmäisen kerran vuonna 1988 hän avioitui 21-vuotiaana itseään 12 vuotta vanhemman Camelia Kaithin kanssa, mutta liitto päättyi Sutherlandin alkoholiongelman[4] takia avioeroon vain kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1990. Sutherlandillä on avioliitosta Kaithin kanssa tytär, joka syntyi vuonna 1988 ja jonka huoltajuuden Sutherland menetti avioerossa. Vuonna 1991 Sutherland seurusteli ja kihlautui Julia Robertsin kanssa, mutta heidän suhteensa päättyi ennen suunniteltua naimisiinmenoa. Vuonna 1996 Sutherland solmi avioliiton Kelly Winnin kanssa, mutta aviopari jätti eropaperit ensimmäisen kerran 2000 ja uudelleen 2004. Ero astui virallisesti voimaan toukokuussa 2008. Sutherland on rockmusiikin ystävä, ja hänellä on kokoelma kitaroita, erityisesti Gibsonin valmistamia sähkökitaroita. Hän on myös perustanut muusikkoystävänsä Jude Colen kanssa Ironworks-nimisen levy-yhtiön. Sutherland sai joulukuussa 2008 tähden Hollywoodin Walk of Famelle. Sutherland on 174 senttiä pitkä[5]. FilmografiaElokuvat
Televisio
Lähteet
Aiheesta muualla
|