Kultainen orda
Kultainen orda[a] (turkkilainen oma nimitys Uluğ Ulus, "mahtava valtio"[1]), joka tunnetaan myös nimellä Kiptšakkien kaanikunta, oli mongolien perustama, nykyisen Venäjän, Ukrainan ja Kazakstanin alueella sijainnut keskiaikainen valtio, eräs Mongolivaltakunnan seuraajavaltioista. Kultainen orda "turkkilaistui" vähitellen ja täten myös virallinen kieli muuttui mongolilaisesta turkkilaiseksi. Ordan pitkäaikainen kaani Özbek omaksui islamin valtionuskonnoksi vuonna 1313. Nykyisten tataarien etnogeneesin historia yhdistetään Kultaiseen ordaan[2]. Nimen alkuperäNimessä oleva sana ”orda” tulee turkkilais-mongolilaisesta sanasta ordu, joka tarkoitti lähinnä leiriä.[3] Turkin kielessä sana ordu tarkoittaa armeijaa. Nimessä esiintyvän sanan ”kultainen” uskotaan tulleen mongolien käyttämästä suuntajärjestelmästä, jossa musta oli pohjoinen, sininen itä, punainen etelä, valkoinen länsi ja keltainen (tai kultainen) keskusta. Toisen version mukaan nimi tuli Batu-kaanin upeasta kultaisesta teltasta. Nimelle ”Kultainen orda” ei ole kirjoitettua lähdettä ennen 1500-lukua.[4][5] Turkkilaiskielisten oma nimitys valtiolle oli Ulug Ulus ( اولوغ اولوس, Uluğ Ulus), mikä tarkoittaa ”mahtava valtio”[1]. Kultainen orda tunnetaan myös nimellä Kiptšakkien kaanikunta.[6] VäestöKultaisen ordan väestöön kuului mongoleja ja turkkilaisia heimoja, sekä pieni määrä suomalais-ugrilaisia, slaavilaisia, kaukasialaisia, ja muita kansoja.[7] Suurin osa Kultaisen ordan väestöstä oli kuitenkin turkkilaisia, kuten kiptšakkeja, kumaaneja ja bolgaareja. Orda ”turkkilaistui” vähitellen ja lopulta menetti mongolialaisen identiteettinsä, kuitenkin Batu-kaanin alkuperäisten mongolisotureiden jälkeläisten muodostaessa yläluokan.[8] Ordan väestöä kutsuttiin venäläisissä ja eurooppalaisissa lähteissä yleisesti ”tataareiksi”. Myös muut naapuriväestöt sekä Kultaisen ordan feodaaliylhäisö käytti heistä kyseistä nimitystä, jonka alun perin Tšingis-kaanin soturit toivat hyökätessään Volgan Bulgariaan.[9][10][11][12][13] KieliKultaisen ordan puhutuin- ja virallinen kieli 1300-luvulta oli läntinen (kiptšak) horezminturkki, eli keskiturkki. Kyseisellä alueella lopulta muodostui Volgan turkki, joka toimi tataarien kirjakielenä aina 1800-luvun puoliväliin.[14][15] Alku aikoina valtion kieli oli vielä ollut mongolilainen.[15] Turkkilaisen kielen ohella persia oli myös suhteellisen merkittävässä käytössä, etenkin runoudessa ja vielä Ordan jälkeenkin. Esimerkiksi Kazanin kaanikunnan pitkäaikainen kaani Muḥammed-Amīn (محمد امین) kirjoitti runoutta persiaksi.[15][16] Arabiaa käytettiin uskonnollisten ja laillisten asioiden yhteydessä.[15] Monet persialaiset ja arabialaiset teokset nähdään nykypäivänä osana tataarikirjallisuutta.[17] Tataaritaustainen kirjallisuustieteilijä Hatip Minnegulov: ”On välttämätöntä muistaa todellinen, objektiivinen, historiallinen totuus, että Ordan pääväestö koostui tataareista. Käytössä oli turkkilais-tataarin puhuttu ja kirjoitettu kieli, ja täten Kultaisen ordan pääperillisiä ovat nykyiset [Volgan] tataarit”[18]. UskontoKultaisen ordan viralliseksi uskonnoksi julistettiin Uzbek-kaanin (اوزبک خان) toimesta sunnalainen islam vuonna 1313, ja vuosisadan loppuun mennessä se oli levinnyt laajasti väestön keskuuteen. Tätä edesauttoi suufilaiset yhteisöt, kuten Ahmed Yasawin Yasawiyya.[15] Valtiossa vallitsi uskonnonvapaus, ja täten pakanat, juutalaiset ja kristityt saivat jatkaa oman uskonsa harjoittamista.[15] MongolijuuretMongolivaltakunnan perustajan suurkaani Tšingis-kaanin kuoltua vuonna 1227 valtakunta jaettiin hänen neljälle pojalleen. Näistä Jotši-kaani oli jo kuollut, joten kaukaisimmat alueet nykyisellä Etelä-Venäjällä saivat hänen poikansa Batu-kaani (Sinisen eli itäisen ordan johtaja) ja Orda-kaani (Valkoisen eli läntisen ordan johtaja).[19] Batu valloitti Volgan Bulgarian vuonna 1236 ja mongolit saivat nopeasti haltuunsa Rutenian aroalueet ja ottivat paikallisen turkinsukuisen väestön armeijaansa. Sen jälkeen Batu valloitti suurimman osan Kiovan Rusista hävittäen sen kukoistavan pääkaupungin Kiovan.[20] Batu valloitti Novgorodia ja Pihkovaa lukuun ottamatta[21] kaikki muutkin venäläiset ruhtinaskunnat ja myös Novgorodin ruhtinas Aleksanteri Nevski myöntyi mongolien kauppavaihtoon ja tulleihin.lähde? Batun Sininen orda jatkoi hyökkäystään länteen Puolaan ja Unkariin kukistaen siellä vastaan asettuneet länsieurooppalaiset ritariarmeijat. Vuonna 1241 suurkaani Ögödei kuoli ja Batu joutui luopumaan Puolan ja Unkarin valloituksista ottaakseen osaa seuraajakilpailuun. Venäjän valloitukset sen sijaan jäivät Batu-kaanille, ja hän perusti vuonna 1242 pääkaupunkinsa Sarain, joka lienee sijainnut Volgan alajuoksulla.[20] KukoistusaikaBatu-kaanin kuoltua vuonna 1255 valtakunta kukoisti vielä vuosisadan. Batun veli Berge-kaani yhdisti Valkoisen ja Sinisen ordan. Ordan sotilaallinen mahti saavutti huippunsa Uzbeg-kaanin (1312–1341) kaudella, jolloin armeijassa oli 300 000 sotilasta. Kultainen orda oli 1200-luvun loppupuolella ja 1300-luvun alkupuolella Euraasian suurin valtiomuodostelma.[13] Sisäinen organisaatioOrdan yksinvaltias oli kaani, jonka valitsi mongolien perinteinen kurultai-kokous Batun jälkeläisten joukossa. Pääministeriä, joka myös oli etninen mongoli, nimitettiin ”ruhtinaiden ruhtinaaksi”. Ministerejä sanottiin visiireiksi. Paikallishallitsija baskakit keräsivät veroja, ja joutuivat kansan tyytymättömyyden maalitauluksi. Siviili- ja sotilashallintoa ei yleensä eroteltu toisistaan. Orda menetti nopeasti mongolialaisen identiteettinsä. Vaikka mongolit muodostivat yläluokan, suurin osa väestöstä oli turkinsukuisia ja muita alueen alkuperäisiä paimentolaisheimoja.[8] Ordasta tuli pian pikemminkin kaupunki- kuin paimentolaisvaltio. Pääkaupunki Saraista kehittyi kukoistava metropoli. Siellä arvellaan olleen 600 000 asukasta.[20] Huolimatta venäläisten käännytystyöstä Saraissa, mongolit enimmäkseen säilyttivät animistiset uskomuksensa, kunnes Uzbeg-kaani (1312–1341) sääti islamin valtionuskonnoksi.[21] Eräiden venäläisruhtinaiden on kerrottu tulleen murhatuksi Saraissa, koska he kieltäytyivät kumartamasta pakanallisille symboleille, mutta murhien syyt saattavat todellisuudessa olleet pikemminkin poliittisia. Kaanit olivat yleensä uskonnollisesti suvaitsevaisia ja pääkaupunkin Saraihin perustettiin ortodoksinen piispanistuin. He vapauttivat ortodoksisen kirkon veroista sillä ehdolla, että papit rukoilivat kaanin terveyden puolesta.[22] Vasallit ja liittolaisetOrda keräsi veroja alamaisilta kansoiltaan: venäläisiltä, armenialaisilta, georgialaisilta ja Krimin kreikkalaisilta. Kristittyjen toiminta omilla alueillaan ei kaaneja häirinnyt, kunhan veroa maksettiin. Vasallivaltioita ei koskaan suoraan liitetty Ordaan, ja venäläisruhtinaat saivat pian oikeuden kerätä mongoliveron itse.[20] Verot olivat kuitenkin raskaat, niiden laiminlyönnistä rangaistiin ankarasti ja vasallivaltioiden sivistysarvoille ja kehitykselle Ordan aika oli tuhoisa.[23] Mongolit verottivat venäläisiä kymmenyksillä. Jos kymmenyksiä (10 %) ei ollut varaa maksaa rahana, vietiin omaisuutta ja työmiehiä orjiksi ja sotimaan.[24] Ordan politiikka Venäjällä noudatti ohjenuoraa ”hajota ja hallitse”. Tataarit pyrkivät solmimaan nopeasti vaihtelevia liittoja paikallisten ruhtinaiden kanssa pitääkseen alueen heikkona ja jaettuna. Liettuan nousu suurvallaksi 1300-luvulla merkitsi haastetta tataarien ylivallalle. Liettuan suuriruhtinas Algirdas löi tataarit Bug-virran varrella vuonna 1362 käydyssä Sinisten vesien taistelussa ja valtasi Kiovan sekä suuren osan Kiovan Rusin vanhoista alueista.[25] Liettuan vastapainoksi kaani pyrki muodostamaan Moskovasta johtavan venäläisen valtion. Moskovan Iivana I Kalitalle myönnettiin suuriruhtinaan arvo ja oikeus kerätä veroja muilta venäläisruhtinailta.[26] Sarain kautta käytiin vilkasta kauppaa genovalaisten Mustanmeren tukikohdista. Mamelukkien Egypti oli Ordan pitkäaikainen kauppakumppani ja liittolainen Välimerellä.[20] Hajaannus ja luhistuminen1340-luvun Musta surma heikensi merkittävästi Kultaista ordaa. Vuonna 1357, kun Jani Beg-kaani murhattiin, Orda joutui pitkään sisällissotaan, jossa kaani vaihtui seuraavan viiden vuosikymmenen aikana keskimäärin vuoden välein. Tänä aikana Moskova, Astrahan ja Kovaresmia pyrkivät eroon Ordasta, ja Dnepr-joen alajuoksun alue siirtyi Puola-Liettualle. Kenraali Mamai, joka ei ollut muodollinen hallitsija pyrki palauttamaan Ordan vallan Venäjällä. Dmitri Donskoi löi hänen komentamansa tataarit Kulikovon taistelussa vuonna 1380. Mamaita seurannut Toktamyš valloitti Sinisen ordan alueen ja palautti Kultaisen ordan hetkeksi alueelliseksi mahdiksi. Hän hävitti Moskovan suuriruhtinaskunnan ja useita muita ympäröiviä kaupunkeja kostona kapinasta vuonna 1382.[20] Kuoliniskun Ordalle antoi Timur Lenk, joka 1300-luvun lopussa tuhosi Toktamyšin armeijan, hävitti Ordan pääkaupungin Sarain, ryösti Krimin kauppakeskukset ja vei taitavimmat käsityöläiset omaan pääkaupunkiinsa Samarkandiin. Toktamyš murhattiin vuonna 1406. Hän oli Ordan viimeinen vahva kaani, ja hänen jälkeensä kaanikunta alkoi hajota. 1440-luvulta alkaen Orda oli hajaannuksessa ja jakaantuneena kahdeksaan erilliseen kaanikuntaan: Siperian, Qasimin, Kazanin, Astrahanin, Kazakkien, Uzbekkien, Krimin ja Suur-ordan kaanikuntiin. Mikään näistä ei yksinään ollut Moskovaa voimakkaampi, ja Moskovan suuriruhtinaskunta irrottautuikin tataarien kontrollista lopullisesti vuonna 1480 Ugra-joen taistelun jälkeen.[20] Kultainen Orda tuhoutui lopullisesti vuonna 1502 sodassa Astrahanin kaanikuntaa vastaan. Viimeinen kaani Ahmed pakeni Liettuaan. Hän kuoli vuonna 1529. Sota tuhosi Kultaisen ordan ja heikensi Astrahanin kaanikuntaa huomattavasti. Samaan aikaan Moskovan suuriruhtinaskunta kävi hyökkäykseen Iivana III:n johdolla. Kaanikunnat liitettiin Moskovaan yksi kerrallaan 1500-luvulla, lukuun ottamatta Krimin kaanikuntaa, josta tuli Osmanien valtakunnan vasallivaltio vuonna 1475, kunnes se liitettiin Venäjän keisarikuntaan vuonna 1783.[21] Tärkeimmät kaanit
HuomautuksiaLähteet
Aiheesta muualla
|