|
Laserkeilaus    Laserkeilaus on mittaustapa, jolla kohteesta saadaan lasersäteiden avulla mittatarkkaa kolmiulotteista tietoa kohteeseen koskematta. MittausperiaateLaserkeilauksessa mittakeilain lähettää automaattisesti lasersäteitä tiheänä rasterina. Säteiden tiheys on säädettävissä, ja esimerkiksi rakennusmittauksessa se voi olla kohteessa alle 10 mm, kauempaa tapahtuvassa puusto- tai maastokartoituksessa esimerkiksi noin 10 cm. Säteen kimmotessa esteestä keilain mittaa etäisyyden ja säteen intensiteetin muutoksen, ja laskee kimmoamispisteen koordinaatit. Keilain mittaa ajan, joka kuluu säteiden kimmoamiseen takaisin ja tällä tavoin koordinaatit saadaan lasketuksi.[1] Kohde keilataan yleensä useammasta suunnasta katvealueiden välttämiseksi, ja keilaukset yhdistetään tiedostoksi. Tuloksena on pistepilvi, kolmiulotteinen tietokonemalli, johon on sijoitettu piste jokaisen säteen kimmoamispisteeseen. Lukuisten pisteiden avulla pistepilvestä saadaan hahmotettua kohteen kolmiulotteinen pinta. Pisteitä yhdessä pistepilvessä voi olla satoja miljoonia, jopa miljardeja. KäyttökohteetPerinteisesti laserkeilausta on käytetty teollisuuslaitosten korjaussuunnittelussa, maaston korkeuskartoituksessa ja rakennusmittauksissa. Käyttö on laajentunut nopeasti keilainten hintojen laskiessa. Nykyisin keilausta käytetään yleisesti esimerkiksi puuston kartoituksessa, arkeologiassa, sekä tielinjojen, tunneleiden ja siltojen mittauksissa. Niitä käytetään myös Eu:n maataloustukiin liittyvässä peltojen tarkkailussa ja tulva-alueiden tarkkailussa.[2] Käyttö SuomessaSuomessa Tieliikelaitoksen suunnitteluyksikkö otti ilmalaserkeilauksen ensimmäisen kerran operatiiviseen käyttöön vuoden 1998[3] syksyllä valtatie 1:n suunnitteluhankkeessa välillä Lohja-Suomusjärvi. Menetelmää kehitettiin eri projekteissa yhdessä ruotsalaisen Saab Surveyn (TopEye AB) kanssa tienrakentamisen suunnittelumittaustarkoitukseen. Varsinainen suuroperaatio oli Kerava-Lahti oikoratahanke.[4] Tämän jälkeen ilmasta käsin tehtävää laserkeilausta on käytetty mittauslähtötiedon keruumenetelmänä kaikissa isoissa tie- ja ratahankkeissa Suomessa. Maanmittauslaitos otti menetelmän laajasti käyttöön maaston korkeusmittauksissa vuosina 2005–2008. Ensin selvitettiin tulvariskejä suurten jokien valuma-alueilla. Maanmittauslaitos tuottaa koko Suomen kolmiulotteista maastokarttaa Kansallisen laserkeilausohjelman mukaisesti. [5] Maanmittauslaitoksen vuonna 2019 valmistuneen laserkeilausaineiston tarkkuus oli puoli pistettä neliömetriä kohden. Vuonna 2020 alkaneen tarkemman keilauksen tarkkuus on viisi pistettä neliömetriä kohden. Tarkimman aineiston käyttöä on rajoitettu turvallisuussyistä, mutta matalamman tarkkuuden versio on vapaasti saatavilla.[6] [7] Jo vuodesta 1997 on kuitenkin kokeiltu menetelmää esimerkiksi metsäinventointeihin, vaikkakin niiden operatiivinen mittaminen alkoikin vasta 2008–2010. Nykyään Metsäkeskus kerää metsävaratietoa kaukokartoituksen avulla. Keruujärjestelmä perustuu laserkeilaukseen, ilmakuvaukseen, koealamittauksiin ja kohdennettuun maastoinventointiin. Aiemmin vastaavat tiedot kerättiin silmävaraisesti maastossa arvioiden. Laserkeilauksella saadaan tehokkaasti tarkkaa, kolmiulotteista tietoa puuston ja maaston rakenteesta. Lisäksi hyödynnetään ilmakuvia, esimerkiksi puulajien tunnistamisessa. Laserkeilaukset tehdään lentokoneesta noin kahden kilometrin korkeudesta ja ilmakuvaukset vastaavasti 6-7 kilometristä. Kaukokartoituksella inventoitavat alueet ovat suuria, metsäpinta-alaltaan noin 200 000 hehtaarin kokoisia. Vuosittain Metsäkeskus inventoi noin 1,5 miljoonaa hehtaaria yksityismetsiä, jolloin inventointikierto on kymmenen vuotta.[8] Monia muitakin metsäalan käyttökohteita on kehitetty. Puuston laserkeilauksessa tulevat selvitetyiksi myös metsän eläinten elinympäristöt. Näin on saatu uutta tietoa niin metsätuhoista, hirvistä kuin kanalinnuistakin.[9] Laserkeilain Laserkeilaimet voidaan luokitella kolmeen tyyppiin:[10]
Katso myös
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
|
