Lemi
Lemi on Suomen kunta, joka sijaitsee Etelä-Karjalan maakunnassa Lappeenrannan vieressä Saimaan etelärannalla. Kunnassa asuu 2 850 ihmistä,[2] ja sen pinta-ala on 262,48 km², josta 44,52 km² on vesistöjä.[1] Väestötiheys on 13,08 asukasta/km². Lemi on väkiluvultaan Etelä-Karjalan maakunnan pienin kunta. Lemi on tunnettu perinneruoastaan särästä sekä perunastaan, ”Lemin punasesta”. Peruna onkin yksi Lemin suurimmista vientituotteista. Kunnan musiikkiperinteistä kertoo muun muassa neliääninen virrenveisuu, jota voi kuulla Lemin kirkossa.[7] Modernimpaa musiikkitarjontaa edustaa Lemiltä kotoisin oleva thrash metal -yhtye, Stam1na. MaantiedeLemin naapurikunnat ovat Lappeenranta, Luumäki, Savitaipale ja Taipalsaari. Lemin keskus on kirkonkylä (virallisesti Juvolan kylää), jossa on noin 800 asukasta[8]. Siellä sijaitsevat kunnan peruspalvelut, joita ovat muun muassa kauppa, asiamiesposti, apteekki, pankki, kirjasto ja hyvinvointiasema (entinen terveyskeskus). Kouluista kirkonkylässä sijaitsee vuonna 1992 rakennettu Lemin koulukeskus (Punaportinkatu 7).[9] Lisäksi Kuukanniemessä on Kuukanniemen koulu (Juvolantie 404), jolle valmistui uusi koulurakennus vuonna 2017. Kuukanniemen vanha koulu purettiin homeongelmien vuoksi.[10][11][12][13] Lemin alueella on kaksi Natura-kohdetta: pieni rapautumajyrkänteinen viborgiittivuori nimeltään Suuvuori ja Jäkälänjärvi, jonka linnusto on hyvin monipuolinen.[14] KylätKunnan keskuksen lisäksi Lemin kyliä ovat Ahtiala, Hakulila, Heikkilä, Huttula, Hyvärilä, Iitiä, Juuresaho (ent. Remunen), Juvola, Kaamanniemi, Kuukanniemi, Kapiala, Keskisenpää, Korpela, Kurkela, Kärmeniemi, Laakkola, Laksiainen, Lavola, Merenlahti, Metsola, Mikkola, Mikonharju (kuuluu Iitiän kylään), Muukka, Nisola, Nuppola, Olkkonen, Parkkola, Pöllölä, Ruohiala, Ruomi, Sairala, Sorvarila, Suomalainen, Suoniala, Suontakainen, Sutela, Taipale, Tauri, Tevaniemi, Torvenniemi, Tuomelanpelto (kuuluu myös Iitiään), Turku, Uiminniemi, Urola, Vainikkala, Välikangas ja Värtölä. HistoriaLemin kaksi ensimmäistä kirkkoa rakennettiin 1600-luvulla, ensimmäinen paloi ja toinen jäi pieneksi. Nykyinen kirkko valmistui vuonna 1786 ja seurakunta itsenäistyi vuonna 1807.[15] Keväällä 2018 Lemin seurakunta päätti yhdistyä Lemin, Taipalsaaren ja Savitaipaleen seurakuntien kanssa. Uuden, kolmen kunnan yhteisen seurakunnan nimeksi tulee Taipaleen seurakunta.[16] HallintoLemin kunnanjohtaja on Kati Rekola. Kunnanvaltuusto valitsi hänet tehtävään syyskuussa 2021.[17] Rekolan edeltäjä oli vuosina 2019–2021 kunnanjohtajana toiminut Johanna Mäkelä.[18] Mäkelän edeltäjä oli vuosina 2015–2019 kunnanjohtajana toiminut Jussi Stoor, joka irtisanoutui tehtävästään huhtikuussa 2019 valtuuston luottamuspulan takia.[19][20] Stoorin edeltäjä oli Simo Luukkanen.[21] Kunnanvaltuustossa on 21 paikkaa, joista kymmenen on keskustan hallussa kaudella 2021–2025.[6] ElinkeinoelämäLemin suurin työllistäjä on Lemin kunta. Yksityisistä työnantajista suurimmat ovat paikkakunnalla kiukaita valmistava MISA Oy, maanrakennus T. Kiljunen ja klapikoneita valmistava Agromaster Oy. Vuonna 2016 eniten yhteisöveroa maksoivat Lemin Osuuspankki, Agromaster, Misa ja maanrakennus T. Kiljunen.[22] VäestönkehitysSeuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen. TaajamatVuoden 2017 lopussa Lemillä oli 3 063 asukasta, joista 1 619 asui taajamissa, 1 423 haja-asutusalueilla ja 21:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Lemin taajama-aste on 53,2 %.[24] Lemin taajamaväestö jakautuu kolmen eri taajaman kesken:[25]
Kunnan keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kuntaan vain osittain. Iitiän taajama sijaitsee pääosin Lemillä, mutta pieniltä osin myös Lappeenrannassa.[25] KotiseutupalkintoLemin kotiseutuyhdistys myöntää vuosittain kotiseututekopalkinnon. Sen ovat saaneet muun muassa Laterna Magican ja Taikalyhdyn omistaja Aapo Pekari, yhtye Stam1na, Aarno Parkkola, Teemu Okko ja Lemin nuorisoseuran näytelmäryhmä.[26] Urheilu LemilläLemillä on kaksi urheiluseuraa: Lemin Eskot ja Kotajärven Pallo (KoPa). Lemin Eskot on keskittynyt yleisurheiluun ja perinteisiin erätaitoja kehittäviin lajeihin, muun muassa ammuntaan, hiihtoon ja suunnistukseen.[27] KoPa puolestaan on Kuukanniemessä toimiva jalkapallo- ja salibandyseura, joka on perustettu 1961[28]. Lisäksi paikkakunnalla toimii aktiivinen partiolippukunta Lemin Erävä. Uskonnolliset yhteisötVuoden 2019 aluejaon mukaan Lemillä on seuraavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat:[29] Uusi Taipaleen seurakunta toimii myös Savitaipaleen ja Taipalsaaren kuntien alueilla. 1786 valmistunut, kirkonrakentaja Juhana Salosen suunnittelema Lemin kirkko on Museoviraston mukaan Suomen merkittävimpiä puukirkkoja.[30][31] Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista Lemin alueella toimii Lappeenrannan ortodoksinen seurakunta.[32] Lemi kuuluu Pyhän Ursulan seurakunnan alueeseen. Kyseinen seurakunta on osa Katolisen kirkon Helsingin hiippakuntaa. Tunnettuja lemiläisiä
Nähtävyyksiä
Katso myösLähteet
Aiheesta muuallaWikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lemi.
|