Norman Mailer
Norman Kingsley Mailer (31. tammikuuta 1923 Long Branch, New Jersey, Yhdysvallat – 10. marraskuuta 2007 New York, Yhdysvallat)[1] oli yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä toisen maailmansodan jälkeistä yhdysvaltalaiskirjailijoista. Mailerin tunnetuin teos on esikoisromaani Alastomat ja kuolleet (1948), jota on pidetty yhtenä vaikuttavimmista toisen maailmansodan kuvauksista.[2] ElämänvaiheetMailer varttui keskiluokkaisen juutalaisperheen poikana Brooklynissä, oli koulussa tähtioppilas ja opiskeli Harvardin yliopistossa ilmailualan insinööriksi (aeronautical engineering). Hänet värvättiin armeijaan vuonna 1944, ja hän palveli Tyynellämerellä vuoteen 1946.[1][3] Mailer kohosi 1940-luvulla julkisuuden henkilöksi ja hänen tekemisensä uutisoitiin tarkasti. Hän alkoi nähdä taiteilijan tehtäväksi aikakauden tietoisuuden muuttamisen. Sen vuoksi hän oli mukana monenlaisissa riennoissa, mutta aiheutti myös kohuja ja hankki itselleen vihaajia. Hän ehti elämässään olla kuusi kertaa naimisissa ja tehdä yhdeksän lasta, puukottaa vaimoaan ja istua vankilassakin.[3] Mailer kuoli 10. marraskuuta 2007 munuaisten vajaatoimintaan.[4] TuotantoMaileria pidetään yhtenä dokumenttiromaanin kehittäjistä. Esimerkkejä hänen dokumenttiromaaneistaan ovat teokset Yön armeijat (1968) ja Pyövelin laulu (1979). Yön armeijat kuvaa Vietnamin sodan vastaisia mielenosoituksia, Pyövelin laulu kertoo vuonna 1977 teloitetun murhaajan Gary Gilmoren elämäntarinan. Mailer sai kummastakin teoksesta Pulitzer-palkinnon.[4] Mailer teki elämästäänkin performanssin, ja usein se kiinnosti mediaa enemmän kuin hänen tuotantonsa. Kriitikot katsoivat, että Mailer tuhlasi lahjakkuutensa performansseihin.[3] Mailer tarttui hyvin kunnianhimoisiin aiheisiin ja piti tehtävänään muuttaa ihmisten tietoisuutta. Hän kirjoitti muun muassa Jeesuksen elämäkerran, Muhammad Alin ja George Foremanin välistä nyrkkeilyn maailmanmestaruusottelua kuvaavan kirjan ja CIA:n historian läpikäyvän romaanin. Mailer tunnettiin myös amerikkalaista yhteiskuntaa arvostelevana esseistinä. Truman Capoten, Joan Didionin ja Tom Wolfen ohella hänet luetaan niin sanotun uuden journalismin kehittäjiin.[4] Mailerin monipuoliseen tuotantoon sisältyy monenlaisia teemoja, mutta tavallisimpia niistä ovat väkivalta, kuolema, apokalyptiset voimat, teknologia, fasismi, syöpä ja joskus silkka kauhukin. [3] Erityisen tuottelias kausi Mailerilla oli 1960-luvun puolivälissä. Ensimmäisiä julkaisuja oli vuoden 1963 Kennedy-aiheinen teos The Presidential Papers. Sitä kirjoittaessaan hän löysi omaperäisen tyylin, journalistisen esseen. Tämän ryöppyävän kauden aikana hän teki kolme näytelmää, raportteja uutistapahtumista, runokokoelman Deaths for Ladies and Other Disasters (1962), kolme elokuvakäsikirjoitusta, esiintymisiä televisio-ohjelmissa ja mielenosoituksissa sekä romaanit An American Dream (1965, Amerikkalainen unelma) ja Why Are We in Vietnam? (1967).[3] Mailer pyrki syvällisempään ja filosofisempaan tyyliin laajassa romaanissaan Ancient Evenings (1983, Muinaiset illat'). Se sijoittuu faaraoiden Egyptiin. Kirjailija käy teoksessa läpi käsityksiään elämän mysteeristä, seksistä ja ihmisenä olemisesta. Hän odotti itse romaaniltaan suurta menestystä, mutta lukijat pitivät sitä pitkäpiimäisenä ja vaikeaselkoisena.[3] Suomennetut teokset
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muuallaWikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Norman Mailer. |