|
ON-Line System,_SRI_(1960-1970s)_-_three-button_mouse_and_chord_keyboard_-_Computer_History_Museum.jpg) On-Line System (tyyliteltynä oN-Line System, NLS) oli DARPAn ja Yhdysvaltain ilmavoimien rahoituksella tehty järjestelmä, jolla Stanfordin tutkimusinstituutissa (SRI) toimineen Douglas Engelbartin demonstraatio pidettiin 9. joulukuuta 1968 San Franciscossa Fall Joint Computer Conferencessa.[1][2] Järjestelmä kehitettiin Engelbartin perustamassa Augmentation Research Centerissä (ARC).[3] Kehitykseen käytettiin aluksi CDC-160A -minitietokonetta, jonka jälkeen käytettiin CDC-3100:aa ja myöhemmin järjestelmä siirrettiin Scientific Data Systemsin SDS 940:lle.[4][5] Kuvaputkinäyttöjen käyttöön oli kehitettävä omaa laitteistoa.[4] Nasan rahoituksella rakennettiin ja testattiin prototyyppejä erilaisista syöttölaitteista, joista hiiri voitti.[6][7] "Kaikkien demojen äidiksi" (engl. The mother of all demos) nimetyssä demonstraatiossa Engelbart esitteli useita konsepteja kuten graafista käyttöliittymää, hyperlinkkejä, pikaviestintää, tekstinkäsittelyä ja videoneuvottelua.[1][8] NLS pystyi näyttämään vektorigrafiikkaa, tekstiä ja videokuvaa.[8][1] Engelbart käytti varhaista hiirtä kirjoituskonetyylisen näppäimistön ja "sointunäppäimistön" lisäksi.[8] Demonstraation aikana oli käytössä useampia televisiokameroita, jotka osoittivat Engelbartin kasvoihin, käsiin ja pienille näytöille joita hän katsoi.[8] Engelbertin pääte oli yhteydessä Nasan Ames Research Centerin lainaamaan Eidophor-videoprojektoriin ja puhelinlinjan kautta SRI:n SDS 940 -tietokoneeseen.[5][9] Järjestelmässä käytettiin muun muassa itsetehtyä näyttöjärjestelmää usealle näytölle.[4] Järjestelmän ohjelmointiin käytettiin sitä varten kehitettyä MOL 940 -kieltä.[4] Esityksen aikana käytettävä tietokone oli Menlo Parkissa ja demonstraatiota varten käytettiin kahta mikroaaltolinkkiä videota varten.[9] NLS:n esittelyssä kursori liikkui sekä esityspaikassa että Menlo Parkissa.[2] Kirjailija Steven Levyn mukaan esityksen teknologiat voidaan jäljittää internetin, Macintoshin, Google Docsin ja Wikipedian kaltaisiin asioihin.[2] Järjestelmässä oli myös varhainen lähdekoodin versionhallintajärjestelmä, josta pystyi näkemään kuka oli muuttanut ja milloin.[10] Engelbartin ideat olivat niin edistyksellisiä, että monilla aikalaisilla oli vaikeuksia seurata tai ymmärtää niitä.[8][11][2] Videojärjestelmän rajoitteiden vuoksi esityksen seuraaminen oli myös vaikeaa, esimerkiksi NLS tuki useita ikkunoita käyttöliittymässä mutta ei selkeää tapaa ilmaista niiden rajoja.[8] Tietokoneiden interaktiivisen käytön konsepti oli tuolloin vierasta.[9] Muutamia vuosia myöhemmin henkilö MIT:stä kertoi ettei ymmärtänyt ideaa ja "voivansa tehdä kaiken nähdyn kaukokirjoittimella".[11]  Andries van Damin mukaan Engelbartin järjestelmä myös yhdisti ominaisuudet saumattomasti tavalla, jota modernitkaan järjestelmät eivät tee.[12][13] Alan Kay on sanonut vaikuttuneensa esityksestä syvästi.[12] Kayn mukaan maailmalta kesti 150 vuotta huomata painokoneen hyöty ja pohti meneekö yhtä pitkään että NLS:n vaikutus huomataan.[12] Järjestelmään tehtiin muutoksia vielä lähellä esitystä ja kaatui samana päivänä kuin esitys.[13] Työskennellessään Ames Research Centerissä Engelbart kehitti ajatuksen interaktiivisista ryhmätyösovelluksista.[9] Engelbartille työn tarkoitus ei ollut teknologiassa vaan ihmisten auttamisessa ratkomaan maailman suurimpia ongelmia.[2] Engelbart ei esitellyt itse laitteita ja ohjelmistoja, vaan työmenetelmiä ja tapoja.[2] Yksi järjestelmän ohjelmistojen kehittäjistä oli Jeff Rulifson, joka kertoi ideana olleen kehittää työkaluja ja käyttää samoja työkaluja niiden kehittämiseksi edelleen.[2] Ajatus ei ollut kehittää vain yhtä työkalua vaan jatkaa niiden kehittämistä palautteen mukaan.[2] Tapa käyttää järjestelmää sen itsensä kehitykseen on verrattu agile- ja lean-menetelmiin.[2] Yhteistyömallia on verrattu avoimen lähdekoodin liikkeeseen.[2] Yksi Engelbartin tutkimustyön rahoittajista oli Robert Taylor, joka aloitti rahoittamiensa laboratorien tietokoneiden verkottamista tietojen ja tutkimuksien jakamiseksi.[14] Vuonna 1967 ARPA:n tapaamisessa Engelbart kiinnostui tietokoneiden verkottamisesta kun taas armeijan tietokonekeskukset eivät olleet kiinnostuneita.[4][9] SRI:n SDS 940 oli toinen ARPANET-verkkoon kytketty tietokone ja ensimmäinen viesti välitettiin Leonard Kleinrockin UCLA:n laboratorion ja Engelbartin SRI:n välillä.[14][4] Järjestelmää käytettiin myös verkon kehityksessä dokumenttien käsittelyyn ja muokkaamiseen (RFC 2555): järjestelmään tallennettiin vuodesta 1967 lähtien muun muassa suunnitteludokumentteja, varhaisia versioita protokollista ja kehittäjien välisiä keskusteluita.[3][15][16] Network Information Center (NIC) sijaitsi Menlo Parkissa: NIC:n varhaisten tietokoneiden ylikuormituttua tiedot jaettiin verkotetuille palvelimille ja tietoja voitiin välittää FTP:llä.[16]  Järjestelmä siirrettiin 1970-luvulla PDP-10 -tietokoneelle ja TENEX -käyttöjärjestelmälle.[4][17] Pääteteknologiaa kehitettiin eteenpäin perustuen Intel 4004 mikroprosessoriin.[4] Järjestelmän kehitykseen käytettävään ARC Journal -järjestelmään lisättiin sähköpostituki 1970-luvulla (RFC 543).[3][18] Journal oli pääasiassa ARC:n väen käytössä, mutta myös muut pystyivät ARPANET:in välityksellä lisäämään sinne artikkeleita.[3] Journal oli NLS:n alijärjestelmä, joka oli luultavasti ensimmäinen verkotettu hypertekstikirjasto.[3] Englebartin demon jälkeen Xerox PARCin tutkijat kehittivät Xerox Alto -minitietokoneen, jossa useita konsepteja kehitettiin edelleen.[19] Suuri osa Engelbartin ryhmästä siirtyi Xerox PARC:iin budjettileikkausten jälkeen.[20] Hiirestä tuli kuluttajatuote 15 vuotta myöhemmin Apple Lisan myötä Xerox PARC:in kautta, jossa Bill English kehitti hiiren konseptia SRI:n jälkeen.[13] Modernina aikana verkottuneesta tiedon käsittelystä on löydetty myös ongelmallisia kohtia.[2][12] Instituutti jatkoi tutkimustyötä 1980-luvulle, jolloin se lopetettiin rahoituksen puutteen vuoksi.[8] 1970-luvulla SRI myi NLS:n Tymsharelle, jonne Engelbart liittyi.[20] Tymsharen osti myöhemmin McDonnell Douglas.[20] Computer History Museumin vapaaehtoisryhmä on yrittänyt entisöidä järjestelmää 2000-luvulla.[21] Lähteet
Aiheesta muualla
|
