Päivi Tikkanen
Päivi Marja Sinikka Tikkanen (o.s. Kunttu, s. 19. tammikuuta 1960 Savitaipale) on suomalainen kestävyysjuoksija. Tikkasella on yhteensä 22 ratamatkojen Suomen mestaruutta Kalevan kisoista joista 10 tuli peräkkäin 3 000 metrin juoksusta. Lisäksi hänellä on neljä Suomen mestaruutta maastojuoksussa ja yksi puolimaratonilla. Himmeämpiä mitaleita Suomen-mestaruuskilpailuista hänellä on 24 kappaletta ja henkilökohtaisia SM-mitaleita yhteensä 49 kappaletta. Vielä 41-vuotiaana vuonna 2001 hän juoksi pronssille Kalevan kisoissa 5 000 metrillä. Tikkanen on eniten mitaleita ja Kalevan malja -pisteitä kerännyt yleisurheilija.[1] Suomi–Ruotsi-maaotteluun Tikkanen osallistui 16 kertaa joissa kertyi yhteensä 27 kilpailua. Kansainvälisellä tasolla Tikkanen menestyi parhaiten 3 000 metrin juoksussa josta hänellä on neljäs sija Tokion MM-kisoista 1991 ja kuudes sija Splitin EM-kisoista 1990. Tokion MM-kisoissa Tikkanen juoksi 33 vuotta säilyneen[2] Suomen ennätyksen 8.41,30. Puolimaratonin MM-kisoissa 1992 Tikkanen sijoittui sijalle 13. Vuonna 1989 hän voitti Berliinin maratonin silloisella Suomen ennätys -ajalla 2.28.45. Tikkanen edusti Viipurin Urheilijoita ja häntä valmensi myös kestävyysjuoksijana tunnettu miehensä Esa Tikkanen. SM-mitalit
Katso myösLähteet
Viitteet
Aiheesta muualla |