Paul Krugman
Paul Robin Krugman (s. 28. helmikuuta 1953 New York)[1] on yhdysvaltalainen taloustieteilijä. Hän sai vuonna 2008 Nobelin taloustieteen palkinnon kansainvälisen kaupan ja talousmaantieteen tutkimuksen kehittämisestä.[1] Krugman on kansantaloustieteen ja kansainvälisten suhteiden emeritusprofessori Princetonin yliopistossa. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja satoja artikkeleita. Lisäksi Krugman on kirjoittanut The New York Timesiin, Fortuneen ja Slateen.[2] Elämä ja uraKrugman suoritti kandidaatin tutkinnon Yalen yliopistossa 1974 ja väitteli tohtoriksi MIT:ssä vuonna 1977.[3] Krugman työskenteli apulaisprofessorina Yalen yliopistossa vuosina 1977–1980 ja MIT:ssä vuosina 1980–1984. Vuosina 1982–1983 hän oli Ronald Reaganin hallinnon taloudellisen neuvonantajaryhmän jäsen, minkä jälkeen hän toimi professorina MIT:ssä (1984–1994 ja 1996–2000) ja Stanfordissa 1994–1996 ennen siirtymistään Princetoniin vuonna 2000.[3] Vuonna 1991 Krugman sai American Economic Associationin myöntämän John Bates Clark -mitalin.[3] Yhdysvaltain vasemmiston ”keulakuva”George W. Bushin ensimmäisellä presidenttikaudella Krugmanin arvioitiin nousseen New York Timesin kolumneillaan, kirjoillaan ja puheillaan Yhdysvaltojen opposition keulakuvaksi. ”Demokraattijohtaja John Kerryn esiintuloon 2004 asti Paul Krugmanista oli käytännöllisesti katsoen tullut Amerikan oppositiojohtaja – epätavallinen asema akateemiselle taloustieteilijälle”, arvioi uutistoimisto SBS 31. maaliskuuta 2004.[4] Krugman arvosteli jatkuvasti muun muassa Bushin talous- ja sosiaalipolitiikkaa. Hänen mukaansa Bushin politiikka suurensi kuilua rikkaiden ja köyhien välillä. Krugman vaati ”uutta New Dealia”, vähemmän sotilasmenoja ja enemmän sosiaali- ja lääkeohjelmia.[5] NäkemyksiäFinanssikriisiKrugman arvosteli kolumneissaan toistuvasti George W. Bushin hallintoa. Vuonna 2008 puhjenneeseen finanssikriisiin johtaneesta menosta hän varoitteli vuosia etukäteen.[6] VuokrasääntelyKrugman pitää vuokrasääntelyä esimerkkinä huonosta taloudenpidosta, joka hyvistä tarkoituksistaan huolimatta johtaa vähäisempään asuntojen rakentamiseen, korkeampiin vuokriin ja rakennusten kurjistumiseen, kun omistajilla ei ole kunnon taloudellista kannustinta pitää huolta vuokra-asunnoista.[7] YmpäristöVieraillessaan Sitran tilaisuudessa Helsingissä syyskuussa 2009 Krugman suhtautui pessimistisesti lähiajan talousnäkymiin, mutta piti yhtä tekijää toivoa herättävänä: jos maailmassa sitouduttaisiin ilmastomuutoksen torjuntaan eli hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen, se saattaisi lisätä investointeja uuteen tekniikkaan ja luoda perustaa talouden elpymiselle.[8] DemokratiaKrugmanin mukaan Yhdysvaltojen demokratian perusajatus on kansakunta ilman jyrkkiä luokkaeroja. Se ei tarkoita tasapäisyyttä muttei pyri eliitin ja kansalaisten suureen kuiluun. Keskiluokkainen yhteiskunta ei synny automaattisesti talouskehityksestä vaan se täytyy luoda poliittisin toimin. 1930-luvun laman jälkeen länsimaissa rakennetussa hyvinvointiyhteiskunnassa tuloerot kaventuivat kaikissa ryhmissä, rikkaiden verot, sosiaaliturva, työttömyysturva ja vahva ammattiyhdistys eivät romuttaneet taloutta vaan se johti kestävimpään talousnousuun historiassa.[9] TuloerotKrugmanin mukaan suuri tulojen eriarvoisuus yhteiskunnassa johtaa väistämättä suureen sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Taloustieteilijöiden tutkimusten mukaan yhdenvertaisuutta ei saavuteta kasvottomilla markkinavoimilla vaan poliittisen vallan tasapainolla.[10] Ohjeet toimittajilleTeoksen The Great Unraveling: Losing Our Way in the New Century johdannossa on Rules of reporting eli toimitusperiaatteet: Miten kertoa tarina? Periaatteita voivat käyttää kaikki, jotka pyrkivät ymmärtämään uutisia. Krugmanin ohjeet toimittajille:[11]
Suomennetut teokset
Lähteet
Aiheesta muuallaWikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Paul Krugman.
|