|
Porlammen motti
Porlammen motti (Porlammen–Sommeen motti) on Suomen sotahistorian suurin motti ja sotasaalis jatkosodan hyökkäysvaiheessa Karjalankannaksen takaisin valtauksessa Viipurin eteläpuolella Porlammen kylässä. Motti alkoi syntyä 30. elokuuta 1941, kun Suomen IV armeijakunnan 8. divisioonalla oli sillanpää Sommeessa ja se katkaisi kaikki reitit etelän ja Koiviston suuntaan. Samaan aikaan 4. divisioonan joukot saarrostivat Viipurista poistuvia venäläisiä Porlammen itäpuolelta ja 12. divisioonan joukot olivat puolestaan eteläpuolella esteenä. Näin Neuvostoliiton 23. armeijan 43. divisioonan, 123. divisioonan ja yhden tykistödivisioonan jäljelle jääneet osat jäivät suomalaisjoukkojen puristuksiin, eikä poistumistietä käytännössä ollut mihinkään suuntaan.[1] Puna-armeijan joukot pysähtyivät Sommeen ja Ylä-Sommeen väliseen maastoon, ja suomalaiset jalkiväkirykmentit saarrostivat sitä kaikilta ilmansuunnilta. Motin pituus oli seitsemän ja leveys kolme kilometriä. Erityisesti suomalaisten tykkituli aiheutti venäläisille suuria tappioita. Puna-armeijan joukot yrittivät vetäytyä Koivistolle, mutta raskas kalusto oli pakko jättää paikoilleen. Tilanne oli niin toivoton, että venäläiset alkoivat tuhota kalustoaan ja antautuivat suurin joukoin 1. syyskuuta. He olivat edellisenä iltana saaneet käskyn tuhota kaiken kaluston, mutta käskyä ei noudatettu enää kirjaimellisesti. Tykkien putket piti räjäyttää ja lukot rikkoa tai kaivaa maahan. Ajoneuvojen moottori tuli tehdä käyttökelvottomiksi. Sotasaalis
Sotasaalis oli todella mittava motin lauettua. Sen luettelointiin tarvittiin 51 konekirjoitusliuskaa ja alueen puhdistus kesti viikkokausia. Marraskuusta 1941 sotasaaliin käsittelystä vastasivat sotasaalistoimistot ja sotasaaliskomppaniat. Sotasaaliiseen sisältyi muun muassa:
SotavankejaKenraalimajuri Sotavankeja saatiin 9 000, joiden mukana oli 43. divisioonan komentaja kenraalimajuri Vladimir Kirpitšnikov. Hän oli jatkosodan korkea-arvoisin sotavanki, jonka suomalaiset onnistuivat saamaan. Kenraalimajuri kirjoitti suomalaisten pyynnöstä käsityksensä divisioonan tuhoutumiseen johtaneista syistä. Siinä hän ylistää suomalaisen sotilasjohdon koulutuksen ja suunnitelmien hyvän toimivuuden käytännössä. Omiaan hän ei kehunut millään muotoa ja erityisesti hän tuomitsi oman divisioonansa poliittisen komissaari Terihovin, jonka hän pyysi ampumaan välittömästi, jos löydetään. Kenraalimajurin mukaan iskukykyistä armeijaa ei kyetty luomaan järjestelmän johdosta. Täysin sotilaallista koulutusta vailla olevat poliittiset komissaarit estivät kaiken luovan ja oma-aloitteisen rohkean toiminnan. Haukkuja sai myös heikko tiedustelu, huono tilannearvio ja hidas päätöksen teko. Viipurin kolmelta divisioonalta puuttui myös kokonaan koordinointi ja jokainen divisioona operoi omaan laskuunsa. TASSin toimittaja ja valokuvaajaVankien joukossa oli myös Neuvostoliiton virallisen tietotoimiston TASSin Pietarin osaston toimittaja Mihail Grinberg ja valokuvaaja Eduard Šashin. He olivat toimineet sotakirjeenvaihtajina Kannaksella. Kuulusteluissa he uskoivat vakaasti Saksan ja Suomenkin voittavan sodan. Erityisesti Grinberg kertoo auliisti näkemyksiä ja kokemuksia sodasta, Šashin lähinnä tyytyy täydentämään edellisen käsityksiä. Työssään he eivät kertomuksensa mukaan olleet juuri löytäneet uutisoitavaa Kannakselta, jota olisi kannattanut lähettää eteenpäin. He olivat kovasti yllättyneitä hyvästä kohtelusta sotavankeudessa ja pelkäsivät kovasti paluuta Neuvostoliittoon. Miehet olivat juutalaisia. Kaatuneet ja haavoittuneetKaatuneita haudattiin motista kaikkiaan 7 000.lähde? Venäläisten haavoittuneiden evakuointi alkoi välittömästi motin lauettua. Haavoittuneita kertyi sidonta ja kenttäsairaaloihin lähes tuhat.lähde? Lähteet
Viitteet
|
||||||||||||||||||||||||||||||||
