|
Sotamateriaalitilanteen kehitys Suomessa välirauhan aikana Sotamateriaalitilanne Suomessa oli parantunut jo talvisodan aikana, mutta Moskovan välirauhan ajan viitenätoista kuukautena materiaalinen puolustusvalmius kohentui entisestään mm. kunnostetun sotasaalismateriaalin, kotimaassa tuotettujen ja ulkomailta ostettujen sotatarvikkeiden myötä. Välirauhan aikaisten sotamateriaalin lisähankintojen ansiosta jatkosotaan lähdettäessä oli Suomen puolustusvoimien kokonaisvahvuus nostettavissa noin 500 000 mieheen. Materiaalitilanteen suotuisasta kehittymisestä huolimatta Suomen puolustusvoimat olivat edelleen sangen pienen ja taloudellisilta resursseiltaan vähäisen maan armeija.[1] Kesään 1940 mennessä kenttäarmeijan kotiuttamisen päätyttyä puolustusvoimien varastoissa oli laadultaan kirjavaa materiaalia, joka oli pääosin kuitenkin osoittautunut käyttökelpoiseksi sotatilanteessa. Sotamateriaalia ei kuitenkaan ollut riittävästi uusissa suunnitelmissa olleen, noin puolen miljoonan miehen, kenttäarmeijan tarpeisiin. Asehankintoja jatkettiin niin kotimaasta kuin ulkomailta.[2] Vuoden 1941 perushankintaohjelmaTalvisodan jälkeen puolustusvoimien perushankintoja jatkettiin ja hallitus myönsi puolustusministeriölle luvan ylittää sille valtion tulo- ja menoarviossa varatut määrärahat käytännössä kaikissa menoluokissa. Vuodelle 1941 myönnetyn 350 miljoonan markan määrärahan perushankintoja varten puolustusministeriö sai ylittää peräti 3,376 miljardilla markalla. Ohjelmasta ehdittiin kuitenkin ennen jatkosotaa kuitenkin toteuttaa vain vajaa neljännes. Perushankintoihin varatuista menoista suunnattiin:[3]
Jalkaväen asetilanteen kehittyminenJalkaväen asetilanne kehittyi seuraavasti välirauhan aikana (lähteissä esiintyy ristiriitaisuuksia mm. laskenta-ajankohdista johtuen. Lisäksi mm. talvisodan lopun asetilanteessa on epävarmuutta johtuen siitä, miten sotasaaliiksi saatu materiaali on laskettu ja miten Suomeen ulkomailta vielä tulossa oleva sotamateriaali on otettu lähteissä huomioon. Myös käytöstä poistetun materiaalin määrät ovat osin epäselviä):
Tykistön asetilanteen kehittyminenTalvisodan päättyessä Suomen puolustusvoimien käytössä oli yhteensä:[6]
Kenttätykkien määrä Suomessa lisääntyi välirauhan aikana 797 kappaleella ja saavutti kokonaismääräkseen:[7]
Jatkosodan alkaessa kenttätykkien kokonaismäärästä oli varattu:[8]
Kaikkiaan erilaisia tykkimalleja oli yhteensä 67 kpl, joten ampumatarvikehuollolla riitti haasteita (varsinkin kun jokaiselle tykkimallille oli olemassa useita erilaisia ampumatarvikelajeja). Tykkikalusto oli peräisin suurimmalta osaltaan ensimmäisen maailmansodan ajoilta ja täysin moderneina voitiin pitää vain 59:ää tykkiä. Lisäksi lähes 500 tykin mallivuosi sijoittui 1800-luvulle.[9] Pioneerialan materiaalitilanne jatkosodan syttyessäTalvisodan aikana pioneeriaselajin materiaalin todettiin olevan pahasti puutteellista, jota ongelmaa saatiin osin ratkaistua jo talvisodan aikana. Välirauhan aikana laaditusta perushankintaohjelmasta ehdittiin ennen jatkosotaa toteuttaa noin puolet, jolla paikattiin suurimmat puutteet pioneerimateriaalin suhteen. Materiaalitilanne oli eräiden välineiden osalta jatkosodan syttyessä seuraava:[10]
Pioneerimateriaalin osalta kalusto siis lisääntyi, mutta myös monipuolistui välirauhan aikana käsittäen jatkosodan syttyessä noin 500 eri nimikettä. Pioneeriaselajin toimintaa jatkosodan alusta lähtien haittasi kuljetuskaluston (lähinnä kuorma-autojen) vähäisyys.[11] Viestialan materiaalitilanne jatkosodan syttyessäSamoin kuin pioneerialalla oli myös viestialalla todettu talvisodan aikana merkittäviä puutteita, joita pyrittiin korjaamaan jo talvisodan aikana. Välirauhan aikaisen perushankintaohjelman mukaisista hankinnoista ehdittiin ennen jatkosodan syttymistä toteuttamaan vain puolet. Viestimateriaalin osalta tilanne jatkosodan syttyessä oli seuraava (suluissa puute - / ylitys + määrävahvuuksista):[12]
Radiokaluston käyttöä ja huoltoa vaikeutti merkittävästi radioiden suuri mallikirjavuus. Radiokaluston kenttäkelpoisuus oli lisäksi sangen vaihtelevaa mm. teknisten ominaisuuksiensa tai käytettävyytensä suhteen. Lisäksi kiinteiden puhelinyhteyksien rakentamiseen tarvittavia materiaaleja ei ollut hyökkäyssodan edellyttämiä määriä, vaikka puolustuksessa ne riittivätkin. Hyökkäyssodassa tarvittavia, liikkuvia radioasemia tai puhelinkeskuksia, ei oltu saatu hankittua lainkaan. Tykistön tulenjohtoradioiden puutetta jouduttiin korvaamaan jalkaväen radioilla, josta syystä jalkaväelle voitiin jakaa vain noin puolet määrävahvuuksien edellyttämästä määrästä radiokalustoa.[13] Huoltoalan materiaalitilanne jatkosodan syttyessäVälirauhan aikana puolustusvoimien materiaalitilanteen positiivinen kehitys jatkui myös huoltoalaan kuuluvien materiaalierien osalta vaikka puutteita esiintyikin lähes kaikkien nimikkeiden osalta jatkosodan syttyessä. Intendentuuri-materiaalin osalta päästiin siihen, että perustettaville joukoille voitiin jakaa lähes määrävahvuuksien mukainen varustus, vaikka mm. kypäristä ja kenttäpulloista puuttui noin 20 %. Lääkintämateriaalista puuttui 20-50 %, josta huolimatta kenttäarmeija voitiin varustaa lähes määrävahvuuksien mukaan. Eläinlääkintämateriaalin osalta tilanne oli hieman parempi. Kuljetusvälinemateriaalissa tilanne oli hyvin vaihteleva ja puutteita suunniteltiin paikattavaksi siviilielämältä tehtävin pakko-otoin. Esimerkkeinä mainittakoon vaikka, että polkupyöriä oli puolustusvoimien varastoissa n. 85 % lasketusta tarpeesta, kun taas kuormauspeitteitä oli vain puolet lasketusta tarpeesta. Joitakin materiaalilajikkeita oli saatu hankittua jopa yli ns. varausnormien siten, että oli pystytty varautumaan mahdollisesti alkavan sodan alkukuukausien kulutukseen (mm. ruoan kuljetus- ja säilytyskalustoa, satuloita, tykkivaljaita jne.).[14] Ilmapuolustuksen kalustohankinnat välirauhan aikanaIlmapuolustuksen, joka jakaantui kolmeen eri osa-alueeseen (lentojoukkoihin, ilmatorjuntajoukkoihin ja ilmavalvontajoukkoihin), materiaalinen tilanne kehittyi alempana kerrotun mukaisesti (pl. ilmavalvontajoukot).[15] Lentojoukkojen kaluston kehitys Talvisodan alkaessa Suomen ilmavoimilla oli käytettävissään mm. 51 hävittäjä-, 18 pommitus-, 56 yhteistoiminta- sekä 178 koulutuskonetta. Taisteluarvoltaan edes tyydyttäviksi oli sodan aikana osoittautunut vain 41 hävittäjää (Fokker D.XXI -tyyppiset), joista lentokuntoisia sodan alkaessa 31 kpl) ja 18 varsinaista pommituskonetta (BL, joista lentokuntoisia 16). Taistelutappioista huolimatta lentojoukkojen käytössä ollut kalusto lisääntyi sodan aikana, koska Suomeen saapui ulkomailta uusia lentokoneita. Suomen oma lentokoneteollisuus joutui sodan aikana keskittymään ainoastaan olemassa olevien koneiden korjaustoimintaan, eikä uusia lentokoneita talvisodan aikana valmistunut. Lentokoneiden maahan saapuminen ei käytännössä tarkoittanut valmiita taisteluyksiköitä. Vain osa koneista ehti osallistua sotatoimiin ja mm. lentäjien ja mekaanikkojen koulutus uusiin konetyyppeihin oli vielä pahasti kesken. Sodan päätyttyä (tilanne 15. maaliskuuta 1940) Suomessa oli yhteensä:[16][17]
Ilmavoimien lentokoneiden kokonaismäärä talvisodan päättyessä oli 231 (pl. harjoitus- ja koulukoneet), joista peräti 62 kpl oli sotatoimiin kelpaamattomia tai jopa poistokuntoisia. Välirauhan aikana jälkimmäisistä osa siirrettiin koulutuskäyttöön tai todellakin poistettiin käytöstä. Talvisodan aikana suomalaiset menettivät 62 lentokonetta, joista (tappioluvuissa mukana myös ruotsalaisten vapaaehtoisten pohjois-Suomessa menettämät koneet):[18]
Välirauhan aikana ilmavoimien lentokalusto lisääntyi edelleen huolimatta vanhempien konetyyppien siirtämisestä koulutuskäyttöön tai kokonaan poistamisesta (=romuttamisesta). Lentojoukkojen kalusto kehittyi merkittävästi myös laadullisesti välirauhan aikana. Jatkosodan syttyessä suomalaisilla oli käytettävissään yhteensä 307 lentokonetta, jotka jakautuivat seuraavasti (tilanne 20. kesäkuuta 1941):[19][20]
Ilmatorjuntajoukkojen kaluston kehitys Ilmatorjuntajoukkojen kalusto lisääntyi välirauhan aikana myös merkittävästi. Tavoitteena olleista kalustovahvuuksista jäätiin kuitenkin edelleen merkittävästi. Ilmatorjuntajoukoilla oli jatkosodan syttessä käytettävissään:[3]
Ampumatarviketilanteen kehitysVälirauhan aikana puolustusvoimien ampumatarviketilanne koheni huomattavasti mm. kotimaisen tuotannon ja Saksasta hankittujen ampumatarvikkeiden saavuttua maahan. Puolustusvoimien tavoitteena oli varata kaikille asetyypeille noin 100 päivän arvioitua kulutusta vastaava määrä ampumatarvikkeita, mutta mm. aseiden määrävahvuuksien kasvaessa organisaatiomuutosten myötä ei 100 päivän varausnormeja pystytty täyttämään kuin harvoissa tapauksissa. Puolustusvoimien varikoissa oli jatkosodan syttyessä mm. seuraavia määriä ampumatarvikkeita (suluissa puute – tai ylitys + mainitusta varausnormista):[21]
Tykistön ampumatarviketilanteen kannalta oleellista oli se, että suomalainen teollisuus kykeni välirauhan aikana kasvattamaan kapasiteettiaan nimenomaan kranaatinheittimistön ja tykistön tarvitsemien sytyttimien tuotannossa. Sytyttimiä pystyttiin tuottamaan tykistön osalta jopa 1,5 miljoonaa kappaletta ja kranaatinheittimistöllekin noin 700 tuhatta kappaletta välirauhan aikana. Tärkeimpien tykkimallien ampumatarviketilanne oli osin jopa tyydyttävä varattujen laukausten määrän ollessa noin 1 500 kpl tykkiä kohden (talvisodan alkaessa vain 675 kpl). Osalla tykkimalleista ei sen sijaan ollut läheskään tarvittavia määriä ampumatarvikkeita ja lisäksi erikoisammusten puuttuminen heikensi uuden sodan alettua tykistön käyttöarvoa.[10] Katso myösLähteet
Viitteet
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
