VTB
VTB tai VTB-pankki (ven. ПАО Банк ВТБ, PAO Bank VTB, aiemmin ven. Внешторгбанк, Vneštorgbank) on Venäjän suurimpiin lukeutuva pankkikonserni, joka oli vuonna 2017 taseella mitattuna maan toiseksi suurin pankki.[2] Venäjän valtion omistusosuus VTB:stä oli 60,9 prosenttia vuoden 2017 lopulla. VTB-konsernin juridinen osoite sijaitsee Pietarissa, mutta pääkonttori Moskovassa.[1] Pankkikonserni on myös yksi Venäjän suurimmista yrityksistä; Forbesin kevään 2012 suuryritysten listalla VTB-pankki ylsi Venäjän 7. ja koko maailman 255. suurimmaksi julkiseksi noteeratuksi yritykseksi.[3] HistoriaVenäjän SFNT:n valtiovarainministeriö perusti Vneštorgbankin (VTB) lokakuussa 1990 palvelemaan Venäjän ulkomaankauppaa ja viemään eteenpäin maan integroitumista globaaliin talouteen. Vneštorgbankin pääkonttori sijoitettiin Moskovaan. Valtio päätti vuonna 1997 muuttaa yhtiön OAO-muotoiseksi avoimeksi osakeyhtiöksi. Samalla Venäjän keskuspankista tuli sen suurin omistaja 96,8 %:n osuudella. Vuosituhannen vaihteessa keskuspankin omistusosuus oli kasvanut lähes 100 prosenttiin. Venäjän valtio otti Vneštorgbankin haltuunsa vuonna 2002 ostamalla keskuspankin omistamat osakkeet.[4] Venäjän valtion omistuksessa Vneštorgbankin tavoitteeksi tuli pankin nostaminen Venäjän johtavaksi pankkiryhmäksi kaikilla toimialoilla, mukaan lukien vähittäis- ja investointipankkitoiminta. Uusi strategia muotoutui VTB-pankin nykyisen toimitusjohtajan Andrei Kostinin tullessa pankkiin vuonna 2002. Vneštorgbank alkoi kasvaa yrityskauppojen myötä ostamalla Guta Bankin vuonna 2004 ja pietarilaisen Promstroibankin vuonna 2005. Guta Bankista muodostettiin VTB24-vähittäispankki vuonna 2005.[4] Vneštorgbank alkoi ottaa käyttöön koko konsernin tasolla VTB-nimen lokakuusta 2006 alkaen. Emoyhtiö muutti nimensä VTB Bank -muotoon maaliskuussa 2007.[1] VTB:stä tuli vuonna 2007 ensimmäinen venäläispankki, joka järjesti listautumisannin. Anti oli vuonna 2007 arvoltaan koko pankkisektorin suurin, ja yhtiö keräsi annista noin kahdeksan miljardia dollaria.[4] Samalla Venäjän valtion omistusosuus väheni 99,9 %:sta 75 %:iin. VTB:n osakkeen noteeraus aloitettiin venäläisissä RTS- ja MICEX-pörsseissä sekä Lontoon pörssissä.[5] Vuoden 2016 alussa VTB aloitti pankkitoiminnan yhdessä Venäjän postin kanssa muodostamalla sen kanssa yhteisen postipankin (ven. Почта Банк). Toiminnan aloittamista varten VTB myi 50 % miinus yhden osakkeen tytäryhtiöstään Leto-pankista Venäjän postille noin 72 miljoonalla dollarilla.[6] VTB24-vähittäispankki yhdistyi VTB-pankin kanssa 1. tammikuuta 2018 yhteisen VTB-brändin alle.[2] LiiketoimintaVuoden 2011 vuosikertomuksen mukaan VTB-konserni on keskittynyt erityisesti yritys- ja investointipankkitoimintaan (76 % pääomasta), mutta on aktiivisesti mukana myös vähittäispankkitoiminnassa (20 % pääomasta).[7] Venäjän ulkopuolella VTB-konserni toimi vuoden 2017 vuosikertomuksen mukaan 11 tytärpankin kautta, jotka sijaitsevat Saksassa, Britanniassa, Serbiassa, Armeniassa, Valko-Venäjällä, Kazakstanissa, Azerbaidžanissa, Ukrainassa, Georgiassa ja Angolassa. Lisäksi VTB:llä oli toimintaa kolmen yhteystoimiston kautta Italiassa, Kiinassa ja Kirgisiassa.[1] Lähteet
Aiheesta muualla
|