Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde

Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde oli eräs modernismin huomattavista avantgarde-ilmiöistä, jolla oli merkittävä vaikutus vuosien 1900 ja 1930 välillä mutta jonka kukoistuskausi ajoittui vuosille 1914–1922.^[1] Avantgarde ajoittuu siis suurelta osin Venäjän kulttuurin "Hopeakaudeksi" kutsutulle ajanjaksolle (1890–1917). Uusia ilmaisukeinoja etsittiin vimmaisesti lähes kaikilla taiteenaloilla.

Avantgarden kukoistus

Kun taide muualla Euroopassa taantui ensimmäisen maailmansodan takia, Moskovasta tuli tärkeä avantgarden keskus. Venäjän vuoden 1917 vallankumous tarjosi ainutlaatuisen tilaisuuden kokeilla uusia näkemyksiä käytännössä. Ensimmäisenä Venäjän avantgardistien ulkomaisena yhteisesiintymisenä mainitaan vuonna 1922 Berliinissä pidetty näyttely.

Venäläiseen avantgardeliikkeeseen osallistui huomattavan paljon lahjakkaita naistaiteilijoita kuten Varvara Stepanova, Natalja Gontšarova, Ljubov Popova, Olga Rozanova ja Nadežda Udaltsova.^[2]

Venäläiseen avantgardeen kuuluvat muun muassa:

abstrakti maalaustaide, jonka merkittävä kehittäjä Venäjällä oli Wassily Kandinsky
suprematismi, esimerkiksi Kazimir Malevitš
konstruktivismi, esimerkiksi Vladimir Tatlin vaikutti myös arkkitehtuurissa ennen funktionalismia
kubofuturismi – kubismin ja futurismin yhdistelmä. Tätä edusti Malevitšin ohella esimerkiksi Vladimir Majakovski, joka oli kuvataiteilija, runoilija ja kirjailija.

Avantgarden tukahduttaminen

Avantgarden aika päättyi Venäjällä 1930-luvulle tultaessa sosialistisen realismin edustajien saadessa yliotteen taiteilijoiden organisaatioissa. Syynä tähän pidetään Neuvostoliiton bolševikkijohtajia, esimerkiksi Josif Stalinia ja Andrei Ždanovia. Monet heistä eivät pitäneet avantgarde-taiteesta eivätkä katsoneet sen sopivan edustamaan työläisten ja talonpoikien yhteiskuntaa.

Konservatiivinen ja kansallismielinen taide pääsi vallalle monissa muissakin Euroopan maissa, esimerkiksi natsi-Saksassa, joka sulki avantgardistisen Bauhaus-koulun heti valtaan päästyään vuonna 1933 ja julisti modernismin "rappiotaiteeksi". Monet venäläiset avantgardistit siirtyivät Stalinin kaudella länsimaihin: Ranskaan, Englantiin ja Yhdysvaltoihin jatkaen siellä toimintaansa. Myös suomalaissyntyinen Aleksanteri Ahola-Valo, joka oli nähnyt läheltä venäläisen avantgarden aikakauden, pakeni Suomeen 1930-luvulla ja muutti myöhemmin Ruotsiin.

Epäviralliset taiteet

Josif Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliitossa alkoi esiintyä useita erilaisia ns. epävirallisen tai non-konformistisen taiteen suuntauksia. Nämä taiteilijat eivät suostuneet tekemään taidetta kommunistijohtajien määrittelemän sosialistisen realismin mukaisesti. Epävirallisen taiteen edustajia kutsutaan usein avantgardetaiteilijoiksi, ja heidän esiintulonsa julkisuuteen tapahtui Mihail Gorbatšovin hallintokaudella perestroikan aikaan. Eräs epävirallisen neuvostoliittolaisen avantgarden keskuksista oli "länsimainen" Tallinna. Esimerkiksi Tartossa taideopiskelijana vuonna 1949 pidätetty ja vankileiriltä 1956 palannut Ülo Sooster piti yhteyksiä ja välitti ajatuksia Tallinnan ja Moskovan avantgardepiirien välillä.^[3]

Venäläisen avantgarden aitousongelmat

Väärennökset yleisiä

Venäläisen avantgarden edustajien teosten väärentäminen varsin yleistä, koska teoksia ei ole dokumentoitu järjestelmällisesti. Ongelma on yleinen sekä näyttelyissä että huutokaupoissa. Esimerkiksi brittiläinen MacDougall's-huutokauppakamari hylkää jopa yli puolet myyntiin tarjotuista teoksista.^[4]^[5]

Wäinö Aaltosen museon näyttely

Kesäkuussa 2009 Wäinö Aaltosen museossa Turussa avattiin näyttely, Ympyrä – viiva – piste: Venäläistä avantgardea yksityiskokoelmista. Näyttelyn järjestäjien mukaan se esitteli venäläisen avantgarden pyrkimyksiä ja suuntauksia. Edustettuina olivat muun muassa Kazimir Malevitš ja hänen koulukuntansa, Vladimir Tatlin ja hänen koulukuntansa, Aleksandr Rodtsenko ja Varvara Stapanova, Mihail Larionov ja Natalja Gontšarova sekä Aleksandra Ekster. Mukana oli myös teoksia, joiden tekijät eivät olleet tiedossa. Esillä oli yhteensä noin sata yksityiskokoelmista lainattua teosta.^[6] Taidekriitikko Otso Kantokorpi arvosteli näyttelyn järjestelyjä voimakkaasti, epäili osaa sen teoksista väärennöksiksi ja ehdotti sitä purettavaksi.^[7]

Kun muutkin asiantuntijat arvioivat julkisuudessa näyttelyn teosten aitoutta kyseenalaiseksi, museo ilmoitti 30.7.2009 sulkevansa näyttelyn "teosten tekijyyteen kohdistuneiden jatkotutkimusten vuoksi".^[8] Toisin kuin oli suunniteltu, sama näyttely päätettiin myös olla järjestämättä Hämeenlinnan taidemuseossa syksyllä 2009 "teosten tekijyyteen kohdistuneiden epäilyjen vuoksi".^[9] Teokset ovat poliisille tuttuja aiemman salakuljetusjutun yhteydestä vuosilta 1996 ja 1997.^[10] Teokset varmistuminen väärennöksiksi vahvistettiin syyskuussa 2010.^[11]

Katso myös

Lähteet

Chan-Magomedow, Selim O.: Pioniere der sowjetischen Architektur. VEB Verlag der Kunst, Dresden, 1983
Tallinn–Moskva 1956–1985, Näitus Tallinna Kunstihoones, Tallinn, 1996
Kabakov, Ilja: Ûlo Soosteri piltidest. Tallinn 1996
Bolwlt, John: Russian Art of the Avant-Garde., Theory and Criticism, Thames & Hudson, 1976

Viitteet

↑ Gibian, George & Tjalsma, William, Russian Modernism: culture and the avant-garde, 1900-1930. Cornell University Press 1976.
↑ Kofyan, Vera: Russian Avant-Garde Gallery. Movements in Russian Art 1900-1950s. Viitattu 27.3.2009.
↑ Helme, Sirje – Kangilaski, Jaak: Viron taiteen historia, s. 146. Taifuuni, 2000.
↑ Venäläistä avantgardea väärennetään ennätystahtiin Yle Uutiset. Viitattu 22.8.2009.
↑ The nouveau fakes: Russian avant-garde forgeries Independent. 16.8.2009. Viitattu 22.8.2009. (englanniksi)
↑ WAM 12.6.–13.9.2009, Ympyrä – viiva – piste, Venäläistä avantgardea yksityiskokoelmista 10.6.2009. Wäinö Aaltosen Museo. Viitattu 17.6.2009. suomeksi, (ruotsiksi) (englanniksi)^{[vanhentunut linkki]}
↑ Otso Kantokorpi: Onko turkulainen museo-näyttely 2000-luvun suurin taidehuijaus? (arvostelu) Kauppalehti. 17.6.2009. Arkistoitu 27.7.2014. Viitattu 17.6.2009.
↑ Ympyrä – viiva – piste” – näyttely suljetaan yleisöltä pysyvästi (tiedote) 30.7.2009. Wäinö Aaltosen museo. Viitattu 1.8.2009.^{[vanhentunut linkki]}
↑ Ympyrä - viiva - piste. Venäläistä avantgardea yksityiskokoelmista 3.10.2009 - 10.1.2010 (tiedote) 30.7.2009. Hämeenlinnan taidemuseo. Viitattu 1.8.2009.^{[vanhentunut linkki]}
↑ Jonni Roos: Turun kohunäyttelystä vireillä poliisitutkinta Yle.fi. Viitattu 1.9.2009.
↑ Suurin osa kohunäyttelyn tauluista oli väärennöksiä Turun Sanomat. Viitattu 1.10.2010.^{[vanhentunut linkki]}

Aiheesta muualla

Venäläisen avantgarden indeksi (englanniksi)
Kofyan, Vera: Russian Avant-Garde Gallery. Movements in Russian Art 1900-1950s (englanniksi)
The Russian Avant-Garde Book 1910-1934. The Museum of Modern Art MoMA. (englanniksi)

Venäjän taideliikkeet

[1] Gibian, George & Tjalsma, William, Russian Modernism: culture and the avant-garde, 1900-1930. Cornell University Press 1976.

[2] Kofyan, Vera: Russian Avant-Garde Gallery. Movements in Russian Art 1900-1950s. Viitattu 27.3.2009.

[3] Helme, Sirje – Kangilaski, Jaak: Viron taiteen historia, s. 146. Taifuuni, 2000.

[4] Venäläistä avantgardea väärennetään ennätystahtiin Yle Uutiset. Viitattu 22.8.2009.

[5] The nouveau fakes: Russian avant-garde forgeries Independent. 16.8.2009. Viitattu 22.8.2009. (englanniksi)

[6] WAM 12.6.–13.9.2009, Ympyrä – viiva – piste, Venäläistä avantgardea yksityiskokoelmista 10.6.2009. Wäinö Aaltosen Museo. Viitattu 17.6.2009. suomeksi, (ruotsiksi) (englanniksi)^{[vanhentunut linkki]}

[7] Otso Kantokorpi: Onko turkulainen museo-näyttely 2000-luvun suurin taidehuijaus? (arvostelu) Kauppalehti. 17.6.2009. Arkistoitu 27.7.2014. Viitattu 17.6.2009.

[8] Ympyrä – viiva – piste” – näyttely suljetaan yleisöltä pysyvästi (tiedote) 30.7.2009. Wäinö Aaltosen museo. Viitattu 1.8.2009.^{[vanhentunut linkki]}

[9] Ympyrä - viiva - piste. Venäläistä avantgardea yksityiskokoelmista 3.10.2009 - 10.1.2010 (tiedote) 30.7.2009. Hämeenlinnan taidemuseo. Viitattu 1.8.2009.^{[vanhentunut linkki]}

[10] Jonni Roos: Turun kohunäyttelystä vireillä poliisitutkinta Yle.fi. Viitattu 1.9.2009.

[11] Suurin osa kohunäyttelyn tauluista oli väärennöksiä Turun Sanomat. Viitattu 1.10.2010.^{[vanhentunut linkki]}

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]

[8]

[9]

[10]

[11]