Yläsaksa

Yläsaksa (saks. Hochdeutsch) on nimitys, jota käytetään yhtäältä saksan kirjakielestä ja toisaalta murteista, joihin tämä pääosin pohjautuu.

Kielihistoriallisesti puhutaan yläsaksan kielistä (Hochdeutsche Sprachen) tai murteista (Hochdeutsche Mundarten / Dialekte), jotka kehittyivät saksankielisen Euroopan eteläisissä osissa – Saksin, Baijerin, Sveitsin, Liechtensteinin ja Itävallan alueilla. Vastaavasti puhutaan alasaksan murteista (Plattdeutsch, Niederdeutsch), jotka kehittyivät nykyisen Saksan pohjoisosien alangoilla ja rannikkoalueilla (Ala-Saksi, Nordrhein-Westfalen, Hampuri jne). Tässä merkityksessä etuliite ”ylä” viittaa murrealueen maantieteelliseen sijaintiin korkealla merenpinnasta, ylängöillä ja vuoristoissa.

Yläsaksan erottaa alasaksasta ja samalla muistakin germaanisista kielistä erityisesti niin sanottu yläsaksan äänteensiirros. Siinä germaanisen kantakielen soinnittomat klusiilit /t/, /k/ ja /p/ ovat useimmissa tapauksissa muuttuneet affrikaatoiksi /ts/, /kx/ ja /pf/ tai frikatiiveiksi /s/, /x/ ja /f/ sekä lisäksi soinnillinen klusiili /d/ useimmissa tapauksissa soinnittomaksi /t/:ksi.^[1]

Yläsaksa tarkoittaa myös standardisoitua Saksan yleiskieltä (Standarddeutsch), joka pohjautuu yläsaksan murteisiin. Sitä käytetään kirjakielenä, virallisissa yhteyksissä sekä eri murrealueiden välisessä yhteydenpidossa. Yläsaksaa opetetaan sekä ulkomaalaisille että saksaa äidinkielenään puhuville kaikilla saksankielisillä alueilla, joten kaikkien saksaa puhuvien oletetaan ymmärtävän sitä. Silloin kun yläsaksalla tarkoitetaan saksan yleiskieltä, ylä-etuliitteen voidaan katsoa viittaavan kielimuodon asemaan sivistyneenä, ”korkeampana” kielimuotona.^lähde?