|
Kalmukia
Kalmukia (ven. Респу́блика Калмы́кия, Respublika Kalmykija, kalmukiksi Хальмг Таңһч) on Venäjän osatasavalta Etelä-Venäjällä Kaspianmeren luoteispuolella. Se rajoittuu koillisessa ja idässä Astrahanin alueeseen, kaakossa Kaspianmereen, etelässä Dagestaniin ja Stavropolin aluepiiriin, lännessä Rostovin alueeseen ja luoteessa Volgogradin alueeseen. Pohjoisesta etelään matkaa on 448 km ja lännestä itään 423 km. Tasavallan pääkaupunki on Elista.[7] Viralliset kielet ovat venäjä ja kalmukki.[8] HistoriaKalmukiasta muodostui Neuvosto-Venäjän autonominen alue lokakuun vallankumouksen jälkeen. Venäjän sisällissodassa monet kalmukit taistelivat osana Venäjän valkoista armeijaa kenraalien Anton Denikinin and Pjotr Wrangelin johdolla. Työläisten ja talonpoikien punaisen armeijan edetessä Mustaamerta kohti vuoden 1920 loppupuolella, monet kalmukit pakenivat Venäjältä valkoisen armeijan rippeiden mukana, ja suurin osa näistä pakolaisista päätyi lopulta Jugoslavian Belgradiin[9], ja pienempi osa Bulgariaan, Tšekkoslovakiaan ja Ranskaan. Kesäkuussa 1919, Venäjän SFNT:n Kansankomissaarien neuvoston johtaja Vladimir Lenin esitti kalmukeille vetoomuksen, joka lupasi heille oman autonomisen alueen palkkiona vallankumoukseen osallistumisesta.[10] Tämä johti Kalmukkien autonomisen alueen muodostamiseen marraskuussa 1920. Autonomisen alueen pääkaupunki oli ensin Astrahan, ja vuodesta 1928 Elista. Vuonna 1928, Kalmukkien autonomisesta alueesta tuli osa uutta Ala-Volgan aluepiiriä. Kun Ala-Volgan aluepiiri jaettiin vuonna 1934, Kalmukiasta tuli osa Stalingradin aluepiiriä. Vuonna 1935 alue muutettiin Kalmukkien autonomiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi ja Stalingradin aluepiiri lakkautettiin vuonna 1936. Toinen maailmansota
Osana Operaatio Barbarossaa natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels kutsui useita merkittäviä emigranttikalmukkeja muun muassa Belgradista, Pariisista ja Prahasta Berliiniin auttamaan kalmukeille suunnatun propagandan suunnittelussa. Saksa toivoi ja suunnitteli kalmukkien liittyvän heidän puolelleen taistelussa Neuvostoliittoa vastaan monien muiden vähemmistökansojen ohella. Saksan valloitettua Jugoslavian huhtikuussa 1941, osa Belgradissa asuneista kalmukeista liittyi Saksan armeijaan ja otti osaa myös Kalmukian valloitukseen. Kun Saksan Armeijaryhmä A marsalkka Wilhelm Listin johdolla valloitti Kalmukian länsiosan vuonna 1942[11], monet kalmukit yksittäin ja yhteistuumin tekivätkin yhteistyötä Kalmukiaa miehittäneen Saksan armeijan kanssa, erityisesti saksalaisen tiedustelu-upseerin Otto Werban johtaman 5000 miehen vahvuisen Kalmukkien ratsujoukon (Kalmücken-Kavallerie-Korps) muodossa, joka osallistui taisteluihin ja toimi partisaaneja vastaan miehitetyllä alueella. [12][13][14] Saksalaisten vetäytyessä alueelta vuonna 1943 Kalmukkien ratsujoukko perääntyi armeijan mukana, ja taisteli sodan loppuun asti, mm. partisaaneja vastaan Puolassa ja Kroatiassa. Neuvostoliiton saatua alueen uudelleen haltuunsa marras-joulukuussa 1942 kalmukkeja syytettiin ja rangaistiin yhteisesti maanpetoksesta, vaikka monet kalmukit palvelivat Puna-armeijassa ja toimivat partisaaneina miehittäjiä vastaan.[15] Rangaistuksena monien kalmukkien yhteistyöstä vihollisen kanssa 27. joulukuuta 1943 Neuvostoliiton hallitus antoi käskyn lakkauttaa Kalmukkien ASNT ja karkottaa kaikki Kalmukian kalmukit Siperiaan, pohjois-Kazakstaniin ja Venäjän Kaukoitään.[16] [17]Vuonna 1956 Nikita Hruštšovin valtakaudella kalmukit muiden sota-aikana karkotettujen kansojen ohella saivat palata kotiseuduillensa. Kalmukian autonominen alue perustettiin uudelleen nykyisillä rajoillaan vuonna 1957[18], ja vuonna 1958 siitä tuli taas Kalmukkien ASNT.[19][20] Osaksi Venäjän federaatiotaVuonna 1990 Kalmukian ASNT antoi julistuksen suvereniteetistaan autonomisena osana Neuvostoliittoa ja Venäjän SFNT:tä ja muutti nimensä Kalmukian SNT:ksi.[21] Vuonna 1991 alueen nimi muutettiin muotoon Kalmukian SNT-Halmg Tanggtš, ja vuonna 1992 muotoon Kalmukian tasavalta-Halmg Tanggtš ja vahvistettiin autonomiseksi osaksi Venäjän Federaatiota. Lopulta vuonna 1994 uuden perustuslain vahvistamisen myötä alueen nimeksi tuli vain Kalmukian tasavalta. Nykyaikana Kalmukia on pyrkinyt säilyttämään ja vaalimaan kulttuuriaan, kuten Buddhalaista uskoa, joka on merkittävä osa kalmukkien kulttuuriperintöä.[21][22][23][24] Maantiede PinnanmuodotPinnanmuodostukseltaan Kalmukia jakautuu kolmeen osaan: itäosat kuuluvat Kaspian syvänköön, länsiosat Jergenin ylänköön ja luoteisosa Manytšin alankoon. KasvillisuusKalmukia on suureksi osaksi aroa tai aavikkoa. Tasavallan luoteisosat ovat muuta maata hedelmällisempää. Siellä kasvatetaan vehnää, sokerijuurikasta, viiniköynnöstä ja erilaisia hedelmiä. IlmastoKalmukiassa vallitsee kuiva mannerilmasto, kuumine ja kuivine kesineen sekä kylmine ja vähälumisine talvineen. Keskilämpötila on tammikuussa –2,7 °C ja heinäkuussa +26,5 °C. Keskimääräinen sademäärä on tammikuussa 17 mm ja heinäkuussa 19 mm.[7] VesistötKalmukian suurin järvi on, ellei Kaspianmerta lasketa, Manytš-Gudilo, joka sijaitsee alueen läntisimmässä osassa. Se laskee Manytšia pitkin länteen ja yhtyy Rostovin alueella Doniin, joka virtaa edelleen Asovanmereen. Sen lisäksi tasavallan pohjoisosassa on lukuisia pienempiä järviä, joista suurimmat ovat Barmantsak, Sostinskije ja Tsagan-Hak. Alueella ei ole merkittäviä jokia. Tosin Volga kulkee lyhyen matkan Kalmukian puolella tasavallan koillisosassa. Kuma-joki puolestaan muodostaa Kalmukian ja Dagestanin välisen rajan. Doniin laskevan Sal-joen latvahaarat ulottuvat lisäksi tasavallan luoteisosaan, ja alueen luoteisosassa virtaa Manytš. Kaspianmeren rannikolla on jokunen pieni saari. TalousVenäjän tilastokeskus Rosstatin mukaan Kalmykian panos Venäjän federaation vuoden 2010 bruttokansantuotteeseen yhteensä 24,34 miljardia ruplaa eli 0,07 % koko Venäjän BKT-kertymästä.[3] Jokaista tasavallan asukasta kohti osuus oli 84 090 ruplaa eli vain noin 2 060 euroa koko vuodelta 2010. Tämä on kolmanneksi alin arvo Venäjän kaikista federaatiosubjekteista, eli tuottavuus oli alueella BKT-osuudella mitattuna erittäin matala.[4] Kalmukia ei ole teollisesti kehittynyt, vaan maatalous on tärkein elinkeino. Alueella harjoitetaan laajaa karjanhoitoa ja siellä kasvatetaan lampaita (karakullampaita) ja nautoja.[25] Myöskään kameli ei ole harvinainen näky Kalmukian maaseudulla. Paimenkulttuuri elää vahvana. Vähäinen teollisuus on elintarvikkeiden sekä öljyn ja kaasun jalostusta. Suurin osa Kalmukian öljy-, maakaasu- ja kivihiilivaroista on kuitenkin vielä hyödyntämättä. Kaspianmeren rannikolla ja Volgan varrella kalastetaan. Volgan kalastajien tärkein pyyntikala on sampi. VäestöKalmukian asukasluku oli vuoden 2024 arvion mukaan 266 900. Vuoden 2020 väestönlaskennan mukaan kalmukit muodostivat enemmistön väestöstä (62,47 %) ja venäläiset toiseksi suurimman ryhmän (25,71 %). Pienempiä väestöryhmiä ovat mm. kazakit ja tšetšeenit.[7] Etniset ryhmätVuoden 2002 väestönlaskennan mukaan Kalmukian väkiluku oli 292 410. Tuolloin väestöstä oli kalmukkeja 155 938 (53,3 %), venäläisiä 98 115 (33,5 %), gardeja 7 295 (2,49 %), tšetšeenejä 5 979 (2,04 %), kazakkeja 5 011 (1,71 %), ukrainalaisia 2 505 (0,86 %), avaareja 2 305 (0,79 %), saksalaisia 1 643 (0,56 %) ja korealaisia 1 049 (0,36 %). Loput 4,39 % väestöstä koostuu 88 kansallisuudesta. Vuonna 1931 Kalmukiassa asui 164 500 ihmistä, joista kalmukkeja oli 76 %. Kalmukit karkotettiin 1943–1956 väliseksi ajaksi Siperiaan (vrt. historia) ja maahan siirrettiin tuhansittain venäläisiä maahanmuuttajia sekoittamaan kansallisuusoloja. Tämän jälkeen kalmukkien määrä on pikkuhiljaa kasvanut ja venäläisten määrä puolestaan laskenut. Vuonna 1989 Kalmukian kansallisuusjakauma oli seuraavanalainen: kalmukkeja 45,4 %, venäläisiä 37,7 %, gardeja 4,0 %, tšetšeenejä 2,6 %, kazaheja 1,9 %, saksalaisia 1,7 %, ukrainalaisia 1,3 % ja avaareja 1,2 %. SijoittuminenVuonna 2002 väestöstä asuu kaupungeissa 44 % ja maaseudulla 56 %. Kalmukian suurin kaupunki on pääkaupunki Elista (103 800 as.). Muita kaupunkeja ovat Lagan (14 400 as.) ja Gorodovikovsk (10 700 as.) (kaupunkien asukasluvut vuodelta 2004). Uskonto Kalmukit ovat buddhalaisia, ja siten Kalmukia on Euroopan ainoa buddhalainen maa.[26][27] Venäläiset puolestaan ovat pääasiassa ortodokseja. Lisäksi Kalmukiassa on pieni islaminuskoinen vähemmistö, joka koostuu pääasiassa tšetšeeneistä, kazakeista, gardeista ja avaareista. KoulutusElistassa toimii Kalmukian valtionyliopisto.[28] Hallinnollinen jako Kalmukia on jaettu 13 hallintopiiriin ja yhteen kaupunkipiiriin (Elista):[7]
Kalmukialla ja Astrahanin alueella on ollut rajakiista, joka nousi puheenaiheeksi vuonna 2005. Rajamuutoksia ei kuitenkaan ole tehty.[16] PolitiikkaKalmukian presidenttinä oli vuosina 1993–2010 Kirsan Iljumžinov, joka oli virkaan astuessaan vain 30-vuotias. Hänen seuraajakseen presidentti Medvedev nimitti syksyllä 2010 Aleksei Orlovin, joka oli tuolloin ensimmäinen varapääministeri.[29] Kalmukian nykyinen perustuslaki hyväksyttiin 5. huhtikuuta 1994. Perustuslain virallinen nimi on "Tasangon laki" (ven. Степное Уложение, Stepnoje Uloženije).[30] Tasavallan parlamentti on nimeltään Kansan Hural (ven. Народный Хурал, Narodnyi Hural), joka koostuu 27 edustajasta.[31] Tasavallan johtajasta käytetään perustuslaissa virallisesti nimikettä "päämies" (ven. Глава Республики Калмыкия, Glava Respubliki Kalmykija).[7] Lähteet
Aiheesta muualla
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
.svg)
.svg){kind=small}
