Malesian Grand Prix 2014
Malesian Grand Prix 2014 on Formula 1 -sarjan toinen osakilpailu kaudella 2014. Kilpailu ajetaan Sepang International Circuitin radalla. Se on toinen kilpailu 1,6 litraisilla V6-turbomoottoreilla. Aika-ajotKauden 2014 toiset aika-ajot ajettiin sateisissa oloissa. Ensimmäisen osion alku viivästyi 50 minuuttia ennen kuin rata oli ajokunnossa.[1] Paalupaikalle ajoi Mercedeksen Lewis Hamilton.[2] Toiseen ruutuun ajoi Red Bullin Sebastian Vettel ja Mercedeksen Nico Rosberg kolmanteen.[2] Ferrarin Kimi Räikkönen oli aika-ajojen kuudes.[2] Williamsin Valtteri Bottas ajoi 15. sijalle, mutta sai kolmen lähtöruudun rangaistuksen Daniel Ricciardon estelemisestä ja sen vuoksi putosi lähtöruudukossa sijalle 18.[3] KilpailuSergio Pérez ei lähtenyt kilpailuun vaihdelaatikkovian takia. Startissa Hamilton piti kärkipaikkansa. Nico Rosberg ohitti Vettelin ja nousi toiseksi. Myös Daniel Ricciardo onnistui ohittamaan Vettelin, mutta saksalainen kuittasi paikkansa parin kierroksen jälkeen takaisin. Kilpailun toisella kierroksella Kevin Magnussen rikkoi Kimi Räikkösen takarenkaan radan ensimmäisessä mutkassa, ja Kimi joutui tulemaan varikolle. Ensimmäisellä kierroksella kolaroineet Lotuksen Pastor Maldonado ja Marussian Jules Bianchi joutuivat keskeyttämään kilpailun alkuvaiheessa. Kierroksella 41 Ricciardo tuli varikolle sijalta neljä. Vasemman eturenkaan kiinnitys kuitenkin epäonnistui ja Ricciardo pysäytti autonsa varikkosuoralle, josta hänet työnnettiin takaisin varikkoruutuun. Ricciardo pääsi jatkamaan matkaansa, mutta sai varikkosählingistä 10 lähtöruudun rangaistuksen Bahrainin osakilpailuun. Pari kierrosta myöhemmin australialaisen etusiiven ripustukset pettivät, joka johti rengasrikkoon. Ricciardo keskeytti lopulta kilpailun kierroksella 49. Sijoilla seitsemän ja kahdeksan ajaneet Williams-kuljettajat kävivät viimeisillä kierroksilla kovaa kädenvääntöä. Massaa pyydettiin päästämään takana tuleva Bottas ohi, jotta hän voisi vielä ohittaa kuudentena ajavan Jenson Buttonin. Massa ei kuitenkaan päästänyt Bottasta ohi. Ferrarin Fernando Alonso onnistui lopussa ohittamaan vielä Nico Hülkenbergin ja nousi neljänneksi. Kilpailun voittoon ajoi Lewis Hamilton, joka saavutti kauden ensimmäisen hattutemppunsa. Toiseksi ajoi Nico Rosberg ja kolmanneksi Sebastian Vettel. Valtteri Bottas ajoi sijalle 7:n. Kimi Räikkönen ylsi 12:nneksi. Tulokset
Lähteet
Formula 1 -luokan Malesian Grand Prix’t
|