Monacon Grand Prix 2014
Monacon Grand Prix 2014 oli Formula 1 -sarjan kuudes kilpailu kaudella 2014. Se ajettiin Circuit de Monacolla 25. toukokuuta. KilpailuAika-ajoissa eturiviin itsensä ajoivat Mercedeksen Nico Rosberg ja Lewis Hamilton. He myös pitivät koko kilpailun ajan saman järjestyksen, ja näin kauden toisen ja uransa viidennen osakilpailuvoiton ottanut Rosberg nousi uudelleen MM-sarjassa pistejohtoon. Aika-ajoissa Williamsin Felipe Massan kanssa kolaroinut Caterhamin Marcus Ericsson joutui rangaistuksena lähtemään kilpailuun varikolta. Lotuksen Pastor Maldonadon autosta rikkoutui polttoainepumppu lämmittelykierrokselle lähdettäessä, eikä hän päässyt mukaan lähtöön, näin ollen lähtöruutu 15 jäi tyhjäksi. Kilpailun ensimmäisellä kierroksella McLarenin Jenson Button törmäsi Force Indian Sergio Péreziin Mirabeau -mutkassa, Pérezin auton kärsiessä huomattavia vaurioita ja jäädessä radalle, Button selvisi ilman vaurioita ja rangaistusta tilanteesta. Radalle tuli kolmen kierroksen ajaksi turva-auto, ja sen poistuttua nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel ajeli huomattavan hiljaa turbovian vuoksi ja putosi viimeiseksi alun kolmannelta sijalta. Pian kilpailu päättyi hänen osaltaan kauden toiseen keskeytykseen. Toro Rosson Daniil Kvjat teki Vettelille pian seuraa pakoputkiongelman myötä. Ennen seuraavaa turva-autoepisodia, joka nähtiin pian Sauberin Adrian Sutilin kierroksella 24 tapahtuneen kaiteeseen törmäyksen jälkeen, kärjessä ajettiin vakaassa järjestyksessä Rosberg-Hamilton-Räikkönen-Ricciardo-Alonso. Kun turva-auton aikana kierroksella ohitetut saivat luvan ohittaa muut autot noustakseen samalle kierrokselle turva-auton perään, osui Marussian Max Chilton Räikkösen autoon pakottaen Räikkösen tekemään ylimääräisen varikkopysähdyksen ja se pudotti hänet sijalle 13. Sieltä Räikkönen nousi vähitellen ylöspäin, osittain pistesijoilla ajaneiden Valtteri Bottaksen (moottori) ja Esteban Gutiérrezin (osui seinään La Rascassessa) keskeytysten myötä. Räikkönen taisteli kilpailun loppupuolella kuudennesta sijasta McLaren -kuljettajien kanssa, Kevin Magnussenin ollessa suhteessa varsin hidas juuri kuudennella sijalla. Lopulta tallikaveri Button ohitti hänet seitsemän kierrosta ennen maalia, ja Räikkönen yritti samaa kierrosta myöhemmin. Molempien ajolinjat olivat kuitenkin normaalista poikkeavat tullessa Loewsin hitaaseen mutkaan, ja jäivät sen vuoksi siinä jumiin. He menettivät aikaa ja sijoituksia niin, että putosivat lopullisille sijoilleen 10 (Magnussen) ja 12 (Räikkönen). Tämän tapauksen jälkeen Räikkönen kävi vielä varikolla hakemassa autoonsa tuoreet renkaat, ja ajoi kilpailun nopeimman kierrosajan (1.18,479) 40:nnen kerran urallaan. Tulokset
Muuta
Lähteet
Viitteet
Formula 1 -luokan Monacon Grand Prix’t
|