Monacon Grand Prix 1994Monacon Grand Prix 1994 oli Formula 1 -sarjan osakilpailu, joka ajettiin 15. toukokuuta 1994 Monacon katuradalla. Karl Wendlinger kolaroi voimakkaasti aika-ajoissa, minkä takia hän joutui kahdeksi viikoksi koomaan. Hän kuitenkin selvisi tilanteesta hengissä. Vain yksi Williams osallistui kilpailuun, eikä sekään pystynyt ajamaan edes yhtä kierrosta loppuun kolarin takia. Kilpailun voitti ylivoimaisesti Michael Schumacher. Ennen starttia kaksi ensimmäistä lähtöruutua oli jätetty tyhjiksi ja niihin oli maalattu Brasilian ja Itävallan liput edellisessä kilpailussa kuolleiden Ayrton Sennan ja Roland Ratzenbergerin muistoksi. Itse kilpailun startissa ruudusta 2 lähtenyt Mika Häkkinen ja Damon Hill kolaroivat. Molemmat keskeyttivät. Michael Schumacher saavutti ensimmäisen paalupaikkansa lisäksi kyseessä oli Benetton-tallin ensimmäinen paalupaikka kahdeksaan vuoteen.[1] Tulokset
MM-tilanne kilpailun jälkeen
Muuta
Lähteet
Formula 1 -luokan Monacon Grand Prix’t
|