Salakuljettajan laulu
Salakuljettajan laulu on suomalainen elokuva vuodelta 1952. Elokuva on Lasse Pöystin kolmas ohjaustyö. Elokuvan aiheen taustana on Suomen sodanjälkeisen ajan säännöstely. Sillä pyrittiin estämään maan taloudelle tärkeän ulkomaanvaluutan hupeneminen toisarvoisten kulutushyödykkeiden, kuten kahvin ja nailonsukkien, ostoon. Elokuvan ensi-ilta oli 7. marraskuuta 1952 Helsingissä Rexissä ja Tuulensuussa. JuoniTarina sijoittuu 1950-luvun alun Tornionjokilaaksoon, jossa kukoistaa vireä salakuljetustoiminta. Se oli sitä harjoittaville tuottoisaa ja helpotti kansan kahvihampaan kolotusta. Tapio Rautavaaran esittämä tullietsivä soluttautuu salakuljetusliigaan, joka harjoitti toimintaansa viihdytyskiertueen suojassa. Näyttelijät
ArviotAikalaiskriitikkojen arviot olivat vaisuja: "Filmi on auttamattoman pitkäveteinen. Se vaikuttaa yhtä harrastelijamaiselta kuin päähenkilöidenkin esitykset." Myöhempi kriitikko pitää tarinaa keinotekoisena.[1] Lähteet
Aiheesta muualla
|