Viron järvet ovat kaikki syntyneet heti viimeisen jääkauden mannerjäätikön reunan vetäytyessä Viron alueiden yli Suomeen noin 15 000–13 000 vuotta sitten tai sen jälkeen ^[1]. Mannerjään silottaman maakamaran epätasaisuuksiin kertyi vettä muodostaen pääsääntöisesti varsin matalia järviä. Osa järvistä on ehtinyt soistua umpeen ja myös järvenlaskut ovat verottaneet jäljelle jäänyttä lukumäärää. Toisaalta maankohoaminen on nostanut Itämerestä esille uutta maata, jonka alueilla on syntynyt uusia ja nuoria järviä. Myös vesihuollon turvaamiseksi on järviä luotu patoamalla ojia tekojärviksi.^[2]

Virossa on vuonna 2006 luetteloitu 1 559 luonnollista järveä (vir. looduslikke järv), mutta niiden lisäksi on luetteloitu 551 padottua tekojärveä (vir. paisjärv), ja esimerkiksi antamalla louhosten tai maanottokuoppien täyttyä vedellä on syntynyt vielä 734 tekojärveä (vir. tehisjärv). Yli 100 hehtaarin järviä on 51 (yhteispinta-ala 281 km²), 10–100 ha kokoisia järviä on 346 (yhteispinta-ala 91 km²), 3–10 hehtaarin järviä 684 (yhteensä 36 km²) ja alle 3 hehtaarin järviä tai lampia on 1 720 (yhteensä 23 km²). Viranomaisten vuonna 2006 julkaisemassa järviluettelossa on alle yhden hehtaarin lampia ja lammikoita 753, joista luonnollisia järviä on vain 255.^[2]

Yleisimmät järvinimet ovat Mustjärv (31 järveä), Suurjärv (31), Linajärv (27), Korgejärv, Korgijärv ja Korgõjärv (yhteensä 26), Valgjärv ja Valgejärv (22), Väikejärv (20), Pikkjärv (16) ja Mudajärv (16).^[2]

Viron kieli on suomen lähisukukieli ja siksi melko samanlainen kuin suomi, joten järvien nimistä ymmärtää suurimman osan. Nimissä käytetään kuitenkin erilaisia attribuutteja, jotka eivät aina ole helppoja ymmärtää. Lampea merkitseviä sanoja ovat lamp, lump, lomp ja tiik. Turbatiik merkitsee 'suolampi' ja soo järv 'suojärvi', mutta harvinaisempi raba laugas tarkoittaa suohetteikköä tai suonsilmää. Allikas on 'pieni lähde'. Kalatiik on 'kalalammikko' ja veskijärv 'myllyjärvi'. Umpijärvi, johon ei laske tai poistu ojia on usein umbjärv. Ihmisen muodostamia järviä tai lammikoita ovat paisjärv ('patojärvi'), karjäär ('louhoslampi' tai 'hiekkakuoppa'), tehisjärv ('tekojärvi'), veehoidla ja bassein ovat veden varastoaltaita. Etuliitteellä voidaan korostaa järven ominaisuuksia. Yleisiä ovat esimerkiksi Korgõ- (korkea), Suur- (suur- tai suuri-), Väike- (pieni), Pikk- (pitkä), Must- (musta, tumma), Valg- tai Valge- (valkea, valkoinen, kirkas), Kura- (kura, kurainen, savinen), Allika- (lähde, allikko) ja Luhte- (luhta).^[2][3]

Osa järvistä ovat yleisiä, mutta suuri osa järvistä ovat yksityisiä. Järvessä kalastamisen lupamenettely kannattaa selvittää etukäteen ja kalaluvan hankkimiseen voi olla useita eri tapoja.^[4]

Osa Viron järvistä ovat olleet yhteiskunnan intressien tai tieteellisen tutkimuksen kohteina. Esimerkiksi yhteiskunnan vesihuollon kannalta kriittisten vesistöjen tilaa on seurattu vesinäytteitä tutkimalla ja vesistöjen yleistä tilaa seuraamalla. Biologiset tutkimukset järvien ekologiasta muodostaa oman tutkimushaaransa. Vuonna 2006 Viron hallituksella oli esittää määritys yli 600 järven ekologisesta tilasta ja Vesipolitiikan puitedirektiivin (VPD) (vir. Veepoliitika Raamdirektiivi, (VRD)) tyypitys oli tehty noin 400 järvelle.^[2][5]

Viron alueella maaperässä on Suomea enemmän kalkkikiveä ja siitä irronnutta moreenia, joten maaperän vaikutukset vesistöön ovat hieman erilaisia kuin Suomessa. Maakamara on kuitenkin melko tasaista, joten soistuminen on myös Virossa ollut yleistä. Näiden seikkojen vuoksi järvien luokittelussa on muodostettu erityisiä paikallisesti yleisiä järvityyppejä, joilla järvet voidaan helposti luonnehtia.

Järvien vedenlaatua seurataan ja järvet luokitellaan ravinnetilanteen mukaisesti oligotrofisiksi, mesotrofisiksi, eutrofisiksi ja hypertrofisiksi. Suomailla veteen liukenee humusta, joka värjää veden punaruskeaksi ja laskee veden happamuudentasoa. Järvet luokitellaan humusmäärän mukaan vähädystrofisiksi tai dystrofiiksi. Virossa on miksotrofinen järvi melko yleinen. Maaperässä olevan kalkin suuri määrä aiheuttaa veden kovuutta. Järvien vesi voi siten olla pehmeää tai kovaa. Hieman harvinaisempia järvityyppejä ovat alkalitrofinen, jolla tarkoitetaan mineraalipitoista lähdepohjaista järveä, asidotrofinen, erittäin hapanta ja mineraalirikasta järveä ja halotrofinen eli suolapitoinen, jollainen järvi esiintyy Itämeren rannikolla lähellä merenrantaa.^[2][6]

Toista tapaa luokitella järviä säätelee Vesipolitiikan puitedirektiivi. Sen puitteissa virolaiset järvet luokitellaan:^[2][6]

• erittäin kovavetiset järvet (HCO₃-pitoisuus on yli 240 mg/l)
• hieman kovavetiset ja matalat järvet, jossa vesi säilyy tasalaatuisena (LCB2, HCO₃-pitoisuus on välillä 80−240 mg/l)
• hieman kovavetiset ja syvät järvet, jossa tapahtuu lämpötilakerrostumista (LCB1, HCO₃-pitoisuus on välillä 80−240 mg/l)
• pehmeä- ja tummaväriset järvet (HCO₃-pitoisuus on alle 80 mg/l)
• pehmeä- ja kirkasvetiset järvet (LCB3)
• rannikkojärvet
• Peipsijärvi (oma kokonaisuutensa)
• Võrtsjärvi (oma kokonaisuutensa)

• Luettelo Viron järvistä
• Luettelo Viron syvimmistä järvistä

• Ott, Ingmar & Maileht, Kairi: Eesti järvede limnoloogiline tutvustus, 2012